torstai 19. tammikuuta 2017

2017 - lomavuosi hoidoista

Vuosi 2016 oli sellainen jota en tule koskaan unohtamaan. Vuoteen mahtui elämäni syvimmät surut mutta myös hetkiä, jolloin tunsin olevani onneni kukkuloilla. Tein vuonna 2016 aikamoisia harppauksia ammatillisesti, vietin ihania hetkiä ystävien, perheen ja vaimon kanssa. Toisaalta ilosenkin hetken reunoilla väijyi aina se lapsettomuuden pelko, paine säästää jatkuvasti rahaa hoitoihin ja oman kropan neuroottinen tarkkailu. Isän kuolema ja äidin sairastuminen teki mun loppuvuodesta lähes surrealistisen tunnemyrskyn. Välillä tuntui, etten tiedä enää mistään mitään ja katson vain kaikkea ulkopuolelta. Kuljin monta kuukautta fyysisesti turtana. Vartaloni oli vain väline jolla raahustin eteenpäin.  Niin ikävä kun ihosairauteni onkin niin saattaa olla, että mun pitää kiittää psoria siitä, että havahduin niinkin nopeasti.  Sitä fyysistä epämukavuutta en pystynyt enää nukkumaan, syömään ja netflixittämään pois mielestä.

Pääsin onneksi tosi pian ihopolille. Siinä vaiheessa mun ihosta oli 30% sairaana eikä vuorokaudessa ollut montaa hetkeä kun olisin pystynyt sen jättää huomiotta. Sain kela-korvattavuus päätöksen ja heti vuoden ekalla viikolla pistin ensimmäiset annokset. Kolmessa päivässä tulehdus oli lähes poissa! Nyt parin viikon jälkeen ihoni on parempi kuin vuoteen ja jatkuvasti mennään parempaan suuntaan. Ainoa mikä vielä jännittää on se, mitä labrakokeista selviää kuukauden käytön jälkeen. Kestääkö mun kroppa tän lääkkeen. Olis kyllä niin kohtalon ivaa jos en pystyisi tätä käyttämään.

Nyt parantuminen on hyvässä vauhdissa ja aion jatkaa samalla linjalla muissakin asioissa. Opettelen tuntemaan kroppani ja kohtelemaan sitä paremmin. Tai itseasiassa kohtelemaan itseäni ihan kokonaisuudessaan paremmin. En vielä tarkalleen tiedä miten sen teen koska olen vaan niin älyttömän väsynyt.

Olen kuitenkin seuraillut Ylen Vaakakapina juttuja ja se on tullut mulle kyllä kuin tilauksesta. Sen inspiroimana olen nyt vihdoin päättänyt saada ruokarytmini kuntoon. Se ei ole onnistunut vielä yhtenäkään päivänä mutta ainakin tunnistan jo ongelman. En vielä pahemmin mieti sitä kuinka paljon syön. Sen aika tulee sitten kun jaksan. Otin muutaman pienen liikuntarutiininkin viikkooni. Tällä kertaa mä pidän huolen siitä etten muuta kaikkea rytinällä ja lopulta repsahda kun en enää jaksa.

2017 on lomavuosi lapsihankkeesta. 2018 palataan taas klinikalle sekä fyysisesti että henkisesti vahvempana.