tiistai 27. syyskuuta 2016

Synkkääkin synkempi syksy

Äidiltäni löydettiin rintasyöpä. Voiko elämä olla yhtään epäoikeudenmukaisempaa? Ensin menettää kumppanin, jonka kanssa on ollut 39 vuotta, ja heti perään todetaan syöpä. Pakettiin tietysti kuuluu myös käytännön asioiden hoitoa, kuten keskeneräisen talon remontointia, vanhan äidin hoitoa ja vielä hänenkin asuntonsa lähestyvä putkiremontti.

Oma olotila on sekava. Tää kaikki, alkaen ensimmäisistä lapsettomuushoitopettymyksistä päättyen tähän hetkeen on vaan niin liikaa, että olen ihan zombina. Joku kysyy miten voin niin sanon vaan etten tiedä. Yritän järjestellä asioita päässäni kuin palikoita mutta ne ei vaan tule sen paremmiksi. Miten saan hoidettua kaiken? Oman vaativan arkeni päälle tuli tänä syksynä aikamoinen taakka enkä tiedä mistä voisin enää karsia. Ensimmäisenä lähti jo oman raskauden yrittäminen mutta mitä muuta voin jättää tekemättä? Töitä on pakko tehdä vaikkakin vähän vasemmalla kädellä just nyt.

Päätös siitä, että yritetään saada vaimo raskaaksi oli aivan oikea. Kaiken tämän keskellä lapsen saaminen tuntuu erityisen tärkeältä. Elämän pitää voida jatkua ja perhe on tärkein kaikesta. Voi kumpa tulisi se päivä kun äitini saa pitää lapsenlastaan sylissä.

Vaimollani on tänään lääkärin kanssa puhelinaika ja he käyvät läpi verikokeiden tuloksia (kilpirauhanen ja joku muu) ja sopivat jatkosta. Jos kaikki näyttää hyvältä niin uutta inssiä kohti. Lääkäri ehdotti että hoidot tehdään luonnonkiertoon ja sitä vaimonikin haluaa. Minä toivoisin, että silti katsoittaisiin ultralla sitä follikkelia etukäteen miltä näyttää. Saa nyt nähdä mitä sopivat. Näillä näkymin ovis saattaisi olla ensi ma-ti, ehkä aikaisintaan sunnuntaina.






torstai 22. syyskuuta 2016

Taas säästyi raskaustesti - menkat

Eipä tule vauvaa toukokuussa. Itseasiassa vaimon menkat alkoivat jo eilen, mutta en ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella. Kiitos hirveästi kaikille tuesta ja tsempistä! Lämmittää mieltä ajatella, että jossain siellä joku muukin toivoo meidän saavan sen lapsen jo.

Mulla on vaihtelevat tunteet. Periaatteessa ei tunnu niin pahalta kuin silloin kun itse olin vaimoni asemassa. Nyt poissa on itsesyyttely, häpea ja epäonnistumisen tunne. Tilalla on kuitenkin voimattomuus ja huoli puolisosta. Toisaalta samalla mielessä nakertaa pelko siitä tuleeko sitä lasta koskaan. Mitä jos vaimolla on yhtä hankalaa kuin mulla ja kaikkein todennäköisin pelko on se, että meillä vaan ei ole enää varaa jatkaa tällä tahdilla hoidoissa ravaamista. Nytkin olen ihan ihmeissäni mistä sitä rahaa on riittänyt tähänkin saakka.

Eilen tuli muutenkin ikäviä uutisia. Hyvän ystäväni, minua muutaman vuoden vanhemman, siskon syöpä on uusiutunut ja äidiltäni otettiin juuri ohutneulanäyte rinnassa olevasta kyhmystä. Istuin bussissa matkalla kotiin ja koin lähes paniikinomaista pelkoa kaiken rakkaan ja tärkeän menettämisestä. Siihen kietoitui tietysti isäni kuolema ja tämä (sanon sen nyt ensimmäistä kertaa) lapsettomuus. 

Kirkas ja värikäs syysilma on just nyt vähän harmaampi, mutta tästä taas noustaan. Itkettiin eilen vaimon kanssa kuinka mahtavaa on silti, että tiedetään hieman paremmin miltä toisesta tuntuu ja tuntui nyt kun roolit on vaihtuneet. Parin viikon päästä siis uuteen koitokseen! Ekalla kerralla onnistuminen oliskin ollut ihan liian hyvää ollakseen totta, mutta toka kerta tuntuu jo ihan mahdolliselta.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jännittää niin, että varpaita kipristää!

Huomenna päästään vihdoin testaamaan. Todella yllättävän nopeasti kuitenkin aika on kulunut verrattuna aikaisempaan. Kyllä se vaan vaikuttaa kun ei tarvitse tunnustella omia olotiloja. Vähän silti huvittaa kun nyt tulee kiinnitettyä erilailla huomiota omiin pms oireisiin. Siis sillä tavalla, että jos minä voisin olla raskaana niin ihan varmasti ajattelisin tämän olevan raskausoire. Hauskasti sattui meinaan niin, että meidän kierrot on aika synkassa just nyt ja jos raskaus ei ole alkanut niin varmaan odotellaan menkkoja molemmille saapuvaksi ihan päivänä minä hyvänsä.

On ollut ihana seurata kuinka rennosti vaimo on ottanut koko odottelun. Ehkäpä sitä itsekkin otti silloin ekoilla kerroilla. Viimeiset alkoivat olla jo aika tuskaisia eikä odotus aina ollut positiivisen toiveikasta vaan jo valmiiksi vähän lannistunutta.

Mitään erityisiä oireita ei kuulemma ole. Otan vapauden pitää sitä positiivisena asiana.

Huomenna sitten tiedetään miten kävi!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Tässä sitä taas ootellaan

Viime viikon keskiviikkona sain whatsApp-viestissä kuvan hymynaamasta ja viestin, että huomenna mennään inssiin. Sattui todella sopivasti ovulaatio juuri sille ainoalle päivälle joka meille oli aikataulullisesti mahdollinen. Nyt vaan toivotaan, että hyvä tuuri jatkuu. Mentiin vähän riskillä koska oikeastaan mitään tutkimuksia ei oltu tehty. Kaikki näytti kuitenkin lupaavalta vaikkakin munarakkula oli jo ehtinyt puhjeta.

Tää on jännä tunne. Nyt on meidän seitsemäs yritys mutta henkisesti tuntuu ekalta. Ja onhan tää ihan erilaista. Paine onnistua ei ole raskaana mun harteilla vaikka onnistumista kovasti toivonkin. Vähän hakusessa tän blogin kanssa mitä tänne kirjoitan. En halua kauhean tarkkaan kirjoitella vaimon henkilökohtaisia juttuja lääkärikäynneistä ja omat ajatukseni tästä kaikesta ovat vielä vähän levällään. Eiköhän tämä blogikin tässä pikkuhiljaa muotoudu uuteen uomaan.

Hidasta tämä odottaminen on tässäkin asemassa. Viisi päivää vasta takana! Ihanaa kuitenkin, että säästyn niiltä ainaisilta valeraskausoireilta.