tiistai 23. elokuuta 2016

Huh!

Pohdin tätä tämän hetkistä tilannetta ja tajusin, että mulla ei taida paukut riittää kaikkeen. Mä oon tosi väsynyt ja surullinen mutta pitäisi jaksaa työt, muut sovitut projektit sekä hoitaa isältäni jäänyt sotku. Perinnöksi tuli velkaa ja keskeneräinen talo. Talo on saatava rempattua kuntoon ensi kesäksi ja myytyä. Veikkaan, että vaikka meitä on sitä muutama tekemässä ja järjestelemässä, saan siihen aikaa laitettua ihan riittävästi. Tähän päälle vielä rankat IVF-hoidot ja mahdollisesti raskaus ja vauvavuosi niin en tiedä mikä märkä rätti musta olis enää jäljellä.

Itkin tätä(kin) jo valmiiksi ja pelkäsin, että meidän kaikki mahkut menee jos nyt ei yritetä. Tuntui, että vuoden päästä olen jo liian vanha ja raskaaksi tuleminen on entistä vaikeampaa. Toisaalta myös vauvasuunnitelmista luopuminen tuntui tuskalliselta. Vauvan aika kun todellakin jo olisi. Yllättävä kuolema lähipiirissä myös vahvistaa sitä tunnetta, että ei pitäisi enää odottaa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Lähes puskista vaimoni varovasti ehdotti, että jos kuitenkin yritetään muutama inseminaatio hänelle! Meille on aina ollut itsestään selvyys, että minä olisin raskaana ja synnyttäisin. Vaimo ei koskaan ole moisista haaveillut vaikka lasta kovasti perheeseen toivoikin. Oltiin kuitenkin puhuttu, että jos raskautuminen olisi mulle mahdotonta niin hän saattaisi harkita uudelleen. Nyt tilanne ei ole täysin toivoton mullekkaan (itseasiassa kaiken pitäisi olla kunnossa) joten olin aika yllättynyt tästä käänteesta. Innostuin heti ajatuksesta ja nyt soitellaan sitten heti klinikalle kunhan vaan vaimolla alkaa uusi kierto. Sovittiin kolmesta inssistä.

Vaikka tiedän, että tämä on hyvä suunnitelma niin onhan se ollut vaikeaa suhtautua mun uuteen rooliin. Yhden päivän jo itkin sitä kuinka joudun luopumaan mun unelmasta olla raskaana. Oltiin jo vaimon kanssa aiemmin puhuttu, että varmaan hankitaan vaan yksi lapsi. Aika paljon tähän päätökseen vaikutti se,että mä ajattelin, etten enää jaksa tätä hoitorumbaa toisen lapsen kanssa. Nyt kuitenkin on vähän toinen ääni kellossa. Jos nyt kävisi niin onnellisesti, että vaimo tulisi helposti 1-3 inssillä raskaaksi niin varmaankin sitten 2018 alussa saatetaan aloittaa mulle se IVF. Silloin kuitenkin olen vasta sen piirun verran alle 35.

Nyt oon vaan ihan tosi inoissani! Vaimo on myös huomattavasti rennompi tyyppi, joten tuskin stressaa ja analysoi samalla tavalla kun mä. Tietysti se tässä saattaa olla ongelma, että vaimo on jo 38. Täytyy kuitenkin yrittää!

17 kommenttia:

  1. Jaksamisia sinne!Mekin joskus mietittiin et josko tehtäisiin vaimolle inssi mutta se kaatui siihen kun mä en osaa kuvitella olevani se joka ei ole raskaana. Vaikkakin tottakai se houkutti mut se ehdotus laitettiin nopeasti takaisin piiloon. :) jospa nyt teilläkin alkaisi positiivisempi ajan jakso pikkuhiljaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tämä päätös hetkellisesti vaikea ja varmaan niitä vaikeitakin hetkiä vielä tulee mutta toisaalta alan jo tajuamaan tämän järjestelyn edut. Helpottaa kun saakin pitää kroppansa itsellään eikä tarvitse stressailla kaiken maailman ruuista, juomista ja erityisesti lääkkeistä vähään aikaan. :)

      Poista
  2. Kannattaa ainakin kokeilla :) Meillä meni hommat vähän samalla tavalla. Itse en tullut raskaaksi (edes ivf-hoidoilla), vaikka ikää oli vähän päälle 30. Puoliso tuli helposti raskaaksi, vaikka ikä kolkutteli jo lähempänä 40. Lapsi ei voisi olla mulle rakkaampi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teillä meni kuitenkin asiat hyvin! <3

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! :) Ikä ei välttämättä ole mikään este inssin onnistumiselle, sillä tiedän useammankin yli nelikymppisenkin jo, joilla on tärpännyt heti ekalla inssillä. Tuttavapiiriin kuuluu esim. yksi itsellinen nainen, joka sai esikoisensa 41-vuotiaana ja toisen lapsen 43-vuotiaana. Molemmat ekalla inssillä ja taustalla oli vielä endoakin. Ja enpä tässä itsekään ole mikään teini ja sama juttu.

    Ja täälläkin oli suunnitelmissa "todennäköisesti vain yksi lapsi", mutta niin sitä vain suunnitelmat muuttuu! ;) Varsinkin kun meidän kohdalla esikoinen oli niin helppo, etten yhtään tunnista vauvavuoden rankkuutta. Itselleni olisi ollut myös todella vaikea paikka luopua raskaana olemisesta ja synnyttämisestä, mutta onneksi on näitä vaihtoehtoja ja ihmeitäkin tapahtuu! Tsemppiä jatkoon!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on suuri luotto vaimon raskautumiskykyyn mutta jos kolme inssiä ei tuotakkaan tulosta niin saattaa sitten olla, että odotellaan hetki ja mä meen sitten vaikka ensi kesänä IVF:ään. Nyt kuitenkin jos saisin valita, niin meille tulisi ekaksi se vaimon synnyttämä ja sitten parin vuoden päästä mun. :)

      Poista
  4. Paljon voimia ja molemminpuolista ymmärrystä tulevaan. Meille oli selvää ainoastaan se, että molemmat yritämme raskauden kokea, mutta jos ei onnistu niin toinen sitten kantaa molemmat kahdesta toivomastamme lapsesta.
    Esikoinen ei voisi olla rakkaampi, vaikka biologista sidettä ei olekaan, ja nyt oma raskaus tuntuu henkisesti toisen lapsen odotukselta, tottakai.
    Sinullakin on tietysti yhä mahdollisuus raskauden kokemukseen, vaikka puolisosi synnyttäisikin esikoisenne.
    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Voimia varmasti tarvitaan mutta uskon, että kaikki menee parhain päin lopulta.

      Poista
  5. Olen pahoillani isäsi menetyksen takia.

    Suunnitelmanne kuulostavat kuitenkin hyviltä! Toivotaan, että tärppäisi heti ja kaikki menisi hyvin. :)

    VastaaPoista
  6. Uusi suunnitelma kuulostaa oikein hyvältä! Roolien vaihto vaatii varmasti vähän totuttelua ja ei-synnyttävän äidin rooli oli ainakin minulle itselleni sellainen asia jota piti etukäteen käsitellä ihan kunnolla että se tuntui itselle oikealta vaihtoehdolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tässä tietysti sulattelemista mutta jotenkin vaan kuitenkin tärkeimmältä tuntuu, että saataisiin se lapsi mahdollisimman pian. Ja mä olen aina ajatellut, ja sen vaimollekin sanonut, että jos se haluaa synnyttää niin sillä on siihen oikeus ja mieluiten ihan ensiksi. Se ei sitä optiota ole oikein tosissaan miettinyt kun minä olen niin kovasti halunnut raskaaksi.

      Poista
  7. Tsemppiä uusiin suunnitelmiin! :)

    VastaaPoista
  8. Olipas yllättävä käänne. Moni naispari varmasti kuulee jatkuvasti sitä, että koska toinen synnyttää tms. Mutta se ei todellakaan ole syystä tai toisesta itsestään selvyys, että molemmat osapuolet osallistuisi tähän synnyttäjän rooliin, oli siihen värkit tai ei.

    Tsemppiä uusiin suunnitelmiin ja osanotot isäsi puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taidettiin mekin molemmat olla vähän yllättyneitä kun tämä idea pompsahti aika spontaanisti esille. On se vaimo tainnut tätä kuitenkin takaraivossa alitajuisesti käsitellä koska nyt niin täysillä jo raskausfiilistelyissä. :)

      Kiitos. <3

      Poista
    2. Niin siinä vaan välillä käy. Itsekin olin seurustelumme alkuvaiheessa tehnyt puolisolleni selväksi, että en halua lapsia ja puolisoni taas on aina halunnut perhettä. Sitten yhtäkkiä huomasin löytäneeni itseni salaa selailemassa eri hedelmöityshoitoklinikoiden hinnastoja, ajattelematta asiaa sen enempää, mutta ehkä ihan varmuuden vuoksi.. Nyt en voisi kuvitellakaan sitä, etten haluaisi perhettä :D

      Poista