keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ultra nro 3.

Taas pääsin kurkistelemaan mitä siellä sisuskaluissa tapahtuu. Maanantainahan siellä oli molemmilla puolilla 11mm. follikkelit ja ehdin jo iloita, että kypsyisiköhän niitä kaksi. Ikävä kyllä vaan toinen oli päättänyt kasvaa ja toinen oli jäänyt sinne samaan kokoluokkaan. Oikealta puolelta on kuitenkin tulossa 15mm. follikkeli, joten perjantaille sovimme inssin. Mä pistän vielä tänään viimeiset puregonit ja huomenna päivällä sitten pregnylin. Vähän pieneltähän tuo mielestäni vaikuttaa mutta lääkäri oli sitä mieltä, että perjantaihin mennessä on kyllä kypsä.

Ihanan stressivapaata kun tästä välistä on poissa kokonaan oviksen metsästely. Onhan tää tietty ollut aika projekti ravata joka toinen päivä Helsingissä, mutta onneksi mulla on ollut vapaata. En kyllä ymmärrä miten ihmiset saa nämä hoidot soviteltua aikatauluihin jos on perinteinen 8-16 työ.

Pikkusen meinaa jännitys taas alkaa nousemaan. Yritän kuitenkin pitää stressin ihan minimissä. Oon kyllä tyytyväinen että odotettiin tänne keväälle, koska lopputalvi oli ihan älyttömän kiireinen ja kaiken lisäksi iho oli todella pahassa kunnossa. Nyt muutaman aurinkoisen päivän jäljiltä näyttää ja tuntuu paljon paremmalta.

Onpas muuten ollut mukavaa kun parina viime kertana klinikalla on näkynyt muitakin naispareja!

7 kommenttia:

  1. Mulla oli pari viikkoa sitten tiistaina follikkeli 14 mm ja tuskailin, että kerkiääkö sen kyseisen viikon perjantaiksi kasvaa. Mutta perjantaina se oli jo 22 mm, joten luota vaan siihen, että kyllä se siellä kerkiää kasvamaan oikean kokoiseksi. Jänskättää sun puolesta, mennään meinaan aika samalla aikataululla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan: Viime viikollahan se mun inssi oli :) -Bea-

      Poista
    2. ^Joo pitää luottaa. :) Kiva kuulla, että sullakin aika samoissa lukemissa. Eikös meillä ole tasan viikko väliä insseissä. Toivottavasti molemmilla nappaa!

      Poista
  2. Onnea inssiin!

    Mun folli oli inssissä ekalla kierroksella 19 mm ja tokalla kierroksella vain 17 mm ja molemmilla kerroilla alkoi raskaus, eli ei se koko ole aina kaikki kaikessa! :) Itseasiassa lääkäri sanoi, että yli 20 mm follit saattavat joskus olla jo ns. ylikypsiä, jolloin munasolu ei ole enää optimaalisessa kondiksessa hedelmöittyäkseen. Mutta yksilöllisiä juttuhan nämä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiinnostava juttu tuo, että munasolu voi olla ylikypsä. No nyt ei varmaan ainakaan ole sitä. Toivottavsti juuri sopiva. :)

      Poista