maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kevät ja kysymyksiä

Ah ihana kevät. Muhun aina vetoaa tämä hetki keväästä kun on vielä lunta, mutta kadut alkavat olla sulia. Yksi kauneimmista näyistä on juuri se tietyn värinen, turkoosihtava taivas alkuillasta, taivaalla mollotava kuu ja paljaat puiden oksat, jotka piirtyvät taivaan eteen. Muistan jo esiteininä huokailleeni, kun kävelin tähän aikaan vuodesta kaduilla joihinkin iltamenoihin.

Seuraava yritys alkaa uhkaavasti lähestyä. Ensi viikolla mulla pitäisi alkaa menkat ja se tarkoittaa sitä, että se on viimeinen kierto ennen hoidon aloittamista. Vähän mua jännittää mitä se ovulaation induktio pitää sisällään. Kuinka monta kertaa siellä klinikalla nyt pitääkään ravata? Onko se eka ultra oikeasti silloin kun on vielä menkat päällä? Saanko lääkkeet pistoksina ja miten se pistäminen sujuu? Tuleeko tästä kerrasta paljonkin kalliimpi lasku? Saanko lääkkeistä jotain sivuvaikutuksia? Mitä ne voi olla? Miten ne lääkkeet tarkalleen ottaen auttavat? Onko tästä mitään hyötyä?

Ja se kaikkein tärkein. Tulenko vihdoin raskaaksi?

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Jännitäviä aikoja!

Viimeinen vuosi on ollut monella tapaa erilainen kuin ennen. Mun työkuviot on mennyt ihan uusiksi ja olen saanut paljon mahtavia työtilaisuuksia. Lisäksi vielä hoidot ja niiden aiheuttama tunteiden vuoristorata. Muutenkin mun seesteisestä elämästä on tullut aika kiireistä. Ennen hyvin tyhjä kalenteri on nyt buukattu tupaten täyteen. Nälkä myös kasvaa syödessä ja hain kaiken päälle vielä maisteriopintoihin.

Tänään sain tietää, että mut valittiin seuraavaan vaiheeseen opiskelijavalinnassa. Jo tähän saakka pääsy on ihan mahtavaa, mutta nyt alkaa jo hiukan jännittämän pääsenköhän oikeastikkin sisälle. Tulokset tulevat varmaankin joskus kesällä.

Välillä mietin miten saan kaikki palikat sopimaan keskenään. Työ, opiskelu ja raskaus/lapsi. Sitten taas muistan, että ainoa toteutunut asia näistä on työ, joten turha vielä miettiä asiota joiden saavuttamisesta en voi olla varma. Saattaahan se olla, että olen vielä parinkin vuoden päästä ihan samassa vaiheessa näiden asioiden kanssa kuin nyt. Turha siis etukäteen stressata.

Nyt nautiskelen tunteesta, että olen saavuttanut ainakin yhden pienen tavoitteen. Ehkäpä ne loputkin jossain vaiheessa toteutuu.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Omituinen tunne

Viimeisimmästä pettymyksestä on kulunut puolisentoista kuukautta mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmän. Olen usein armeliaasti jopa unohtanut koko projektin ja suunnitellut elämääni kuin mitään lasta ei koskaan olisi tulossakaan. Silloin tällöin kuitenkin hätkähdän, että vuoden päästä saatan oikeastikkin olla raskaana. Pitääkö se ottaa huomioon suunnitelmissa vai ei?

On helpottavaa kun lapsi-ajatukset ei pyöri jatkuvasti mielessä mutta siihenkin olotilaan tottui. Nyt kun ajattelee paljon muutakin ja on periaatteessa ihan tyytyväinen elämäänsä, alkaa nousta pinnalle omituisia tunteita. Mitä jos me oltaisiinkin onnellisempia ihan vaan kahdestaan? Olenko ihan varma, että haluan lapsen? Miten lapsen saaminen vaikuttaa muihin tavoitteisiini elämässä? Tietysti olen ajatellut näitä juttuja ennen projektin aloittamista, mutta viimeiseen vuoteen ei ole mahtunut yhtäkään epäilystä. Ainoastaan tuskallista toivoa ja haluamista.

Toisaalta mietin, että nämä ajatukset on jonkinlaista itsesuojelua. Lapsen saaminen tuntuu niin toivottomalta, että aivot alkaa kehitellä juttua siitä, etten sitä ehkä haluakkaan. Toisaalta nuo ajatukset on varmasti hyvinkin terveellisiä ja normaaleja. Ennemminkin epätoivoinen ajatus siitä, että ainoastaa lapsen saanti voi tehdä minut onnelliseksi, on hyvin ahdistava.

Kevät tulee kovaa vauhtia ja seuraavan kuukauden jälkeen mun työt alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Niin harmillista kuin se onkin toimeentulon kannalta, niin se tarkoittaa kuitenkin sitä, että mulla on paljon aikaa ravata Helsingissä. Huhtikuun puolenvälin jälkeen mulla alkaa kierto, johon tehdään se ovulaation induktio. Inssi olisi luultavasti toukokuun ekoina päivinä, riippuen tietysti näiden välikiertojen pituuksista.

Päätin, että paino on 5 kg vähemmän seuraavan inssin aikaan, mutta taitaa tulla vähän kiirus. Paino on ehkä kilon vähemmän. Päätin jo aikaisemmin, että en meinaa alkaa millekkään laihdutuskuurille. Yritän pysyä yhdessä herkkupäivässä ja lisään liikuntaa. Pikkuhiljaa kevennän myös ruokavaliota. Herkkupäivissä on tullut lipsuttua ja liikuntakin on ollut vähän niin ja näin. Parempaan olen kuitenkin menossa. Sain viimeviikon lopulla lopulta toimivan aktiivisuusrannekkeen ja yritän sen mukaan elellä. Ihan hyvin alkaa menemään. Eilen illallakin tein jopa pienen hölkkälenkin, että sain tavoitteni täyteen. Taas muuten tapahtuu sama huvittava ilmiö kuin aina ennenkin. Kun minä alan parantamaan elintapojani niin normaalipainoinen vaimoni laihtuu. Taidetaan elellä aikalailla mun kokkailuilla ja mun kotiin raahamilla herkuilla. Jospa se paino alkaisi pikkuhiljaa multakin tippua.

Ulkona laulelee jo linnut ja on ihanan valoisaa. Taitaa se toukokuu olla täällä ihan hujauksessa.