lauantai 27. helmikuuta 2016

Lomalla!

Mä oon ollut tosi väsynyt. Tein tämän helmikuun ihan hulluna töitä ja kaikki vapaa-aika on mennyt levätessä. Torstaina oli viimeinen työpäivä ja nyt lomailen koko ensi viikon. Ihanaa! Kiireisyys on pitänyt myös lapsiajatukset taka-alalla ja ei ole tullut tänne kirjoiteltua. Jotenkin oudosti vieläkin on semmoinen olo, ettei oikein jaksaisi ajatella hoitoja. Pari päivää sitten alkoi uusi kierto ja vähän kalenterin kanssa katselin mille päiville se huhtikuun yritys sijoittuisi. Sielläkin on hieman hässäkkää elämässä, joten saattaapi olla, että kiertojen pituuksista riippuen seuraava inssi olisi vasta toukokuussa.

Nyt mun pitäisi keskittyä tähän omaan hyvinvointiini. Haluaisin innostua liikunnasta mutta se on hyvin haastavaa. Ostin ehkä viikko sitten semmoisen aktiivisuusrannekkeen. Se kyllä innosti kävelyyn ja arkiliikuntaan. Huomasin, että kävelen ihan perus työpäivänä helposti sen suositellun 10000 askelta ja kiireisenä päivänä askeleita tulee 14000. Ikävä kyllä gigantin halvin aktiivisusranneke ei ollut sitä parasta laatua vaan meni jo rikki. Täytyy mennä palauttamaan se ja ottaa tilalle joku toinen. Jospa se innostus löytyisi kun tässä pääsee lomailun makuun.

Mulla on myös iho todella huonossa kunnossa. Tuntuu niin masentavalta, kun ei ole edes hyvää syytä olla ilman lääkkeitä. Mä oon nyt yli vuoden ollut tauolla biologisista lääkkeistä ja tulevaisuudessa pääsen niitä käyttämään sitten kun en enää imetä. Nyt vaan pitäisi ensin tulla raskaaksi. Ja saada se vauva. Pelkään, että tää tulehdustila vaikuttaa mun hedelmällisyyteen vaikka lääkäri sanoikin, että psoriaatikoilla ei ole havaittu normaalia enempää lapsettomuutta. Eniten ahdistaa kuitenkin jatkuva kutina ja kipu sekä tietysti ulkonäkö. Olen siinä kunnossa, että en todellakaan haluaisi esiintyä missään julkisesti edes t-paidassa. Olisinpa se tyyppi, joka pystyy pää pystyssä olla välittämättä muiden katseista ja ajatuksista. Monissa asioissa pystynkin, mutta jotenkin en tässä just nyt.

Joinain päivinä on hieman raskasta olla niin monella tavalla erilainen.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Unohdus

Unohdin soittaa klinikalle, ettei onnistunut. Muistin sen eilen, kun alkoi tulla ovistuntemuksia. Olo on ollut aika mahtava. Se oli ihan oikea päätös, että yritän unohtaa koko jutun hetkeksi. Soitin vihdoin tänään klinikalle ja kerroin, ettei onnistunut. Kätilö puhelimessa pahoitteli, mutta halusin puhelun vaan äkkiä ohi. En jaksa yhtään velloa epäonnistumisessa. Sanoin, että yritetään huhtikuussa uudestaan ja otetaan lääkkeet mukaan kuvioon. Soittelen siis huhtikuun kierron ekana päivänä ja varailen aikaa ultraan.

Unohtaminen on ihanaa, mutta samalla unohdan kaiken muunkin. Esimerkiksi nyt vaikka sen päätöksen, että pudotan 5kg painosta inssiin mennessä. Mitään ei ole tapahtunut sen suhteen. Mulla on koko helmikuu ihan hirveesti töitä, niin aikaa eikä energiaa ole mihinkään ylimääräiseen. Ikävä kyllä mulla on tapana karsia ensimmäiseksi ruuanlaitosta ja liikunnasta. Eli vapaat hetket lataan akkuja sohvalla voileipä kädessä. Ei hyvä.

Jospa nyt alottaisin vaikka siitä, että ihan oikeestikkin lopettaisin turhan herkuttelun. Lenkkeilyn aloittamista en uskalla vielä luvata. Täytyy odottaa, että tiet on vähemmän liukkaita. Tää on jo hyvä alku, että muistin mikä se suunnitelma olikaan.

Sain kouluhaun tehtyä mutta en odota ihmettä sisään pääsyssä. On kuitenkin kiva kun on muutakin odotettavaa kuin ovikset, inssit ja raskaustestitulokset.