lauantai 12. marraskuuta 2016

Kyl tää täst.

Otin ohjat käsiini ja päätin, että minähän selviän tästä.  Olin just ollut äitiä hoitamassa viikon kun hän toipui leikkauksesta ja heti maanantaina oli lääkäriaika. Menin sinne ja purskahdin vaan suorilta itkemään. Jotenkin viikon reippaus teki sen, etten pystynyt yhtään hillitä itseäni. Kerroin sitten kaiken vaikka tarkoitus oli puhua vaan mun ihosta. Lääkäri oli aivan ihana ja se sai mut vaan itkemään entistä enemmän. Sain kiireellisen lähetteen ihopolille ja patistuken ottamaan yhteyttä kriisikeskukseen.

Nyt alkaa asiat olemaan jo vähän järjestyksessä. Kävin kriisikeskuksessa juttelemassa ja sain paljon ajattelemisen aihetta. Pahin paniikki on ohi mutta ikävä kyllä mieleen alkaa nousta ihan uusia asioita jotka kaipaa käsittelyä. Mietin vielä miten niiden kanssa jatkan. Pääsin myös jo ihopolille ja tulin sieltä todella iloisena pois. Aloitan tammikuussa ihan uuden biologisen lääkkeen, joka pitäisi olla todella tehokas ja mikä parasta, sitä ei tarvitse lopettaa raskautta yrittäessä. Itseasiassa biologiset lääkkeet kehittyvät niin kovaa vauhtia ja tutkimus on edistynyt niin pitkälle, että mitään biologista lääkettä ei tarvitse lopettaa yrittäessä. Itseasiassa jos tilanne on paha niin lääkkeellä voi olla vaikka viimeiselle kolmannelle saakka. En malta odottaa, että pääsen tuikkaamaan niitä piikkejä mahamakkaroihin!

Äitini on olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Leikkaus oli rinnan säästävä ja se meni tosi hyvin. Vielä ei ole tietoa jatkohoidoista mutta ainakin äitini vaikuttaa todella positiiviselta. Itselläni on kyllä kivi vierähtänyt sydämeltä tämän asian suhteen. Äitini selvästi selviää henkisesti tosi hyvin tässä tilanteessa.

Lapsiasia ei tunnu myöskään ihan niin kipeältä just nyt. Muistan taas, että yrityksiä oli tosiaan vasta 6 ja on aivan mahdollista, että saadaan se oma lapsi vielä. Se että pystyn käyttämään lääkkeitä yrittämisen ajan on ihan älyttömän helpottava tieto. Se, että iho menee vaan pahempaan ja pahempaan kuntoon koko ajan ilman, että siitä saa mitään vastinetta on nimittäin todella turhauttavaa.

Nyt vaan pitää saada tämä paino laskuun, joka varmasti helpottuu kun saan mielialani paremmaksi ja ihoni paremmaksi eli jatkuvan tulehdustilan rauhoittumaan. Veikkaan, että mulla on vähän selvitettävää oman pääni kanssa vielä, mutta ainakaan en enää pelkää jatkuvasti menettäväni itsehillintäni.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Samaa kurjuutta


Mietin jo täällä onko mitään järkeä kirjoittaa kun tää on vaan niin synkkää. Mä en enää tunne kuuluvani tänne ja tää blogi onkin jotain ihan muuta mitä sen piti olla. En uskonut, että kirjoitan vuosia siitä kuinka sitä lasta ei tule. Tavallaan en edes halua kirjoittaa kaikkea paskaa kun joutuisin siinä vellomaan. Mielummin yritän ajatella positiivia asioita. Niitä vaan on niin vaikea nähdä juuri nyt. Tuntuu, että kuka tätä enää haluaa lukeakkaan kun ei vaan etene. Menee vaan takapakkia.

Vaimo päätti, ettei halua enää yrittää tulla raskaaksi. En voi siitä olla huonona. Surullinen olen silti. Nyt sitten ajatus on odottaa vuosi ja mennä IVF:ään. Miksi vuosi? No siihen on monta syytä. 1. Mä oon aivan todella väsynyt, enkä usko kestäväni pettymyksiä just nyt. 2. Aikaa on tosi vähän. 3. Mä oon lihonut 30 kg, joista viimeiset 10 tässä parissa kuukaudessa. Ne pitää saada pois. 4. Mun iho on huonossa kunnossa. Siis TOSI huonossa kunnossa. Haluan olla vuoden lääkkeillä, jotta olisin hyvässä kunnossa.

Just nyt huolehdin mun äidistä, joka toipuu rintasyöpäleikkauksesta mutta pikkuhiljaa yritän taas pystyä huolehtimaan itsestänikin. Tuntuu oudolta kun joka päivä menen eteenpäin, käyn töissä ja huolehdin asiosta. Pyrin olemaan ajattelematta mitään ikävää, koska pelkään mitä tapahtuu jos päästän ajatukseni harhailemaan. Tätä mun suojakuorta alkaa vaan ikävästi murtamaan se, että mulla on fyysisesti niin huono olla. Sitä on vaikea selittää miltä tuntuu kun yötä päivää kutittaa, kirstää ja kirvelee . Mitä pahemmalta tuntuu henkisesti, sitä huonommaksi iho menee ja sitä pahemmalta tuntuu myös henkisesti. En voi olla enää huomioimatta sitä ja samalla tuntuu vyöryvän tietoisuuteen kaikki muutkin murheet.

Pari päivää sitten soitin ihopolille ja yitin saada ajan. Olin laiminlyönyt edellisen kontrolliajan varaamisen valeraskaus/pettymyshöyryissäni ja mulle sanottiin, että tarvitsen uuden lähetteen. Purskahdin vaan itkuun kun muistin kuinka vaikeeta se oli saada julkiselta puolelta ekallakin kerralla ja vain vaivoin sain itkun kuriin, että pääsin töihin. Seisoin kivikasvoisena vielä bussipysäkilläkin ja kyyneleet valui pitkin poskia. Yritin pakokauhuisesti miettiä jotain ihan muuta, jotta saisin padon takaisin paikoilleen.

Varasin netin kautta yksityiselle ajan ja toivon, että saan lähetteen helposti. Tällä hetkellä ainoa lohduttava ajatus on, se että pääsisin takaisin biologisille lääkkeille. Lääkkeet siis lopetin kaksi vuotta sitten koska niitä ei voi käyttää kun yrittää lasta tai on raskaana. Voi kuinka toiveikas silloin olin. Tuntuu niin tuskalliselta ajatella, etten tiennyt silloin tästä mitään.

Mä oon vähän ristiriitaisissa tunnelmissa tästä blogista. En oo ihan varma kuinka tätä jaksan päivittää. Haluanko vuoden aikana kirjoittaa jostain muusta kun tästä lapsiasiasta ja onko siitä aiheesta hirveesti sanottavaa. Täytyy katsoa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Plääh!

Kuinka tylsää, hymynaama pamahti ruutuun lauantaina. Tämä kierto jäi siis välistä. Nyt sitten pitkä aika odotella seuraavaa mahkua.

Syksy on toden teolla täällä. Mä tiedän sen siitä, että töitä riittää välillä aamusta iltaan. Tavallaan se on ihan kiva koska ei ehdi hirveesti murehtimaan tätä elämää. Illalla taas on niin väsynyt, että uni tulee helposti. Toisaalta oishan se kiva kun pystyisi joku viikonloppu ihan vaan relaamaan kotona. Näillä näkymin sellaista hetkeä ei ole tiedossa ainakaan kuukauteen. Onneksi tässä välissä on viikko vapaata töistä, jolloin voin olla äitini apuna ja seurana kun hän toipuu leikkauksesta.

Jaksaa, jaksaa.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Synkkääkin synkempi syksy

Äidiltäni löydettiin rintasyöpä. Voiko elämä olla yhtään epäoikeudenmukaisempaa? Ensin menettää kumppanin, jonka kanssa on ollut 39 vuotta, ja heti perään todetaan syöpä. Pakettiin tietysti kuuluu myös käytännön asioiden hoitoa, kuten keskeneräisen talon remontointia, vanhan äidin hoitoa ja vielä hänenkin asuntonsa lähestyvä putkiremontti.

Oma olotila on sekava. Tää kaikki, alkaen ensimmäisistä lapsettomuushoitopettymyksistä päättyen tähän hetkeen on vaan niin liikaa, että olen ihan zombina. Joku kysyy miten voin niin sanon vaan etten tiedä. Yritän järjestellä asioita päässäni kuin palikoita mutta ne ei vaan tule sen paremmiksi. Miten saan hoidettua kaiken? Oman vaativan arkeni päälle tuli tänä syksynä aikamoinen taakka enkä tiedä mistä voisin enää karsia. Ensimmäisenä lähti jo oman raskauden yrittäminen mutta mitä muuta voin jättää tekemättä? Töitä on pakko tehdä vaikkakin vähän vasemmalla kädellä just nyt.

Päätös siitä, että yritetään saada vaimo raskaaksi oli aivan oikea. Kaiken tämän keskellä lapsen saaminen tuntuu erityisen tärkeältä. Elämän pitää voida jatkua ja perhe on tärkein kaikesta. Voi kumpa tulisi se päivä kun äitini saa pitää lapsenlastaan sylissä.

Vaimollani on tänään lääkärin kanssa puhelinaika ja he käyvät läpi verikokeiden tuloksia (kilpirauhanen ja joku muu) ja sopivat jatkosta. Jos kaikki näyttää hyvältä niin uutta inssiä kohti. Lääkäri ehdotti että hoidot tehdään luonnonkiertoon ja sitä vaimonikin haluaa. Minä toivoisin, että silti katsoittaisiin ultralla sitä follikkelia etukäteen miltä näyttää. Saa nyt nähdä mitä sopivat. Näillä näkymin ovis saattaisi olla ensi ma-ti, ehkä aikaisintaan sunnuntaina.






torstai 22. syyskuuta 2016

Taas säästyi raskaustesti - menkat

Eipä tule vauvaa toukokuussa. Itseasiassa vaimon menkat alkoivat jo eilen, mutta en ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella. Kiitos hirveästi kaikille tuesta ja tsempistä! Lämmittää mieltä ajatella, että jossain siellä joku muukin toivoo meidän saavan sen lapsen jo.

Mulla on vaihtelevat tunteet. Periaatteessa ei tunnu niin pahalta kuin silloin kun itse olin vaimoni asemassa. Nyt poissa on itsesyyttely, häpea ja epäonnistumisen tunne. Tilalla on kuitenkin voimattomuus ja huoli puolisosta. Toisaalta samalla mielessä nakertaa pelko siitä tuleeko sitä lasta koskaan. Mitä jos vaimolla on yhtä hankalaa kuin mulla ja kaikkein todennäköisin pelko on se, että meillä vaan ei ole enää varaa jatkaa tällä tahdilla hoidoissa ravaamista. Nytkin olen ihan ihmeissäni mistä sitä rahaa on riittänyt tähänkin saakka.

Eilen tuli muutenkin ikäviä uutisia. Hyvän ystäväni, minua muutaman vuoden vanhemman, siskon syöpä on uusiutunut ja äidiltäni otettiin juuri ohutneulanäyte rinnassa olevasta kyhmystä. Istuin bussissa matkalla kotiin ja koin lähes paniikinomaista pelkoa kaiken rakkaan ja tärkeän menettämisestä. Siihen kietoitui tietysti isäni kuolema ja tämä (sanon sen nyt ensimmäistä kertaa) lapsettomuus. 

Kirkas ja värikäs syysilma on just nyt vähän harmaampi, mutta tästä taas noustaan. Itkettiin eilen vaimon kanssa kuinka mahtavaa on silti, että tiedetään hieman paremmin miltä toisesta tuntuu ja tuntui nyt kun roolit on vaihtuneet. Parin viikon päästä siis uuteen koitokseen! Ekalla kerralla onnistuminen oliskin ollut ihan liian hyvää ollakseen totta, mutta toka kerta tuntuu jo ihan mahdolliselta.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jännittää niin, että varpaita kipristää!

Huomenna päästään vihdoin testaamaan. Todella yllättävän nopeasti kuitenkin aika on kulunut verrattuna aikaisempaan. Kyllä se vaan vaikuttaa kun ei tarvitse tunnustella omia olotiloja. Vähän silti huvittaa kun nyt tulee kiinnitettyä erilailla huomiota omiin pms oireisiin. Siis sillä tavalla, että jos minä voisin olla raskaana niin ihan varmasti ajattelisin tämän olevan raskausoire. Hauskasti sattui meinaan niin, että meidän kierrot on aika synkassa just nyt ja jos raskaus ei ole alkanut niin varmaan odotellaan menkkoja molemmille saapuvaksi ihan päivänä minä hyvänsä.

On ollut ihana seurata kuinka rennosti vaimo on ottanut koko odottelun. Ehkäpä sitä itsekkin otti silloin ekoilla kerroilla. Viimeiset alkoivat olla jo aika tuskaisia eikä odotus aina ollut positiivisen toiveikasta vaan jo valmiiksi vähän lannistunutta.

Mitään erityisiä oireita ei kuulemma ole. Otan vapauden pitää sitä positiivisena asiana.

Huomenna sitten tiedetään miten kävi!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Tässä sitä taas ootellaan

Viime viikon keskiviikkona sain whatsApp-viestissä kuvan hymynaamasta ja viestin, että huomenna mennään inssiin. Sattui todella sopivasti ovulaatio juuri sille ainoalle päivälle joka meille oli aikataulullisesti mahdollinen. Nyt vaan toivotaan, että hyvä tuuri jatkuu. Mentiin vähän riskillä koska oikeastaan mitään tutkimuksia ei oltu tehty. Kaikki näytti kuitenkin lupaavalta vaikkakin munarakkula oli jo ehtinyt puhjeta.

Tää on jännä tunne. Nyt on meidän seitsemäs yritys mutta henkisesti tuntuu ekalta. Ja onhan tää ihan erilaista. Paine onnistua ei ole raskaana mun harteilla vaikka onnistumista kovasti toivonkin. Vähän hakusessa tän blogin kanssa mitä tänne kirjoitan. En halua kauhean tarkkaan kirjoitella vaimon henkilökohtaisia juttuja lääkärikäynneistä ja omat ajatukseni tästä kaikesta ovat vielä vähän levällään. Eiköhän tämä blogikin tässä pikkuhiljaa muotoudu uuteen uomaan.

Hidasta tämä odottaminen on tässäkin asemassa. Viisi päivää vasta takana! Ihanaa kuitenkin, että säästyn niiltä ainaisilta valeraskausoireilta.

tiistai 30. elokuuta 2016

Sosiaalisen äidin ensiaskeleet?

Nyt se tapahtui. Kelkka on kääntynyt ja se olinkin minä, joka istuin ultrassa puolisoni pään vieressä ja kyselykaavakkeeseen ei tarvittu minulta yhtäkään vastausta. Tilanne oli erikoinen, hieman surullinen (minulle) mutta  kuitenkin helpottunut ja positiivisen odottava.

Meillä on yhäkin sama aivan ihana lääkäri. Ensimmäisenä otti minut todella hyvin huomioon ja juteltiin meidän päätöksestä ja sanoi vielä, että olisi se jo meidän vuoro. Juteltiin meidän toiveista ja aikataulusta. Sanottin, että mahdollisimman pian. Saattaa siis olla, että tehdään ensimmäinen inssi jo tässä kierrossa jos verikokeissa ei löydy mitään hälyyttävää. Maanantaina vaimo alkaa tikuttamaan ovista ja jos plussa tulee hyvään aikaan niin eiköhän me se inssi tehdä.

Puhuttiin lahjoittajasta ja siitä halutaanko käyttää samaa ja halutaanko, että sisaruksilla olisi mahdollisesti sama lahjoittaja. Tajuttiin, ettei oltu edes puhuttu koko asiasta. Sovittiin lääkärin kanssa, että jos löytyy sopiva lahjoittaja, jolla on riittävästi olkia varastossa että molemmille riittää niin sitten valitaan se, mutta jos sellaista ei löydy niin sekin on ihan ok. En osaa suhtautua tuohon biologiseen yhteyteen mitenkään ehdottomasti. Tavallaan se olisi ihan kiva mutta ei välttämätöntä. Lääkäri lupasi etsiä meille sopivan mahdollisimman pian.

Voi kumpa tämä onnistuisi nyt helposti ja nopeasti. Ei voi olla niin huono tuuri, että molemilla on vaikeuksia!

perjantai 26. elokuuta 2016

Ja taas mennään!

Me ei sitten aikailtu. Maanantaina suunnittelukäynti ja toiveet siitä, että ensi kierrossa inssi. Nyt tuntuu vaan ihanalta. Tämä on parasta vastapainoa suruun ja hautajais- ym-järjestelyihin. Toive uudesta elämästä, mutta nyt ilman hartioilla painavaa stressiä ja pelkoa epäonnistumisesta ja pettymyksistä.

Tällä kertaa meillä ei ole mitään arvuuteltavaa siitä mihin lähdettiin. Mä toivon, että omalla kokemuksellani osaan olla toisen tukena ja apuna. Tietysti itsekin vähän jännittää mitä tulee tapahtumaan ja miltä meidän mahkut näyttää mutta ainakin vielä on hyvin kevyt ja toiveikas olotila.

Paljon mietin isääni ja sitä, ettei koskaan tule tapaamaan mahdollista lapsenlastaan. Se mä tiedän, ettei hänellä olisi ollut mitään ongelmia hyväksyä ei-biologista lasta lapsenlapsekseen. Isäni on alusta saakka suhtautunut minun ei-heterouteeni ja meidän suhteeseen aivan mahtavasti. Surettaa myös se, ettei meidän lapsella/lapsilla tule olemaan kuin yksi isovanhempi eli minun äitini. Vaimoni kuitenkin sanoi, että onneksi se on sitäkin parempi! Myös äidilleni on varmasti helppo ottaa vastaan vaimoni synnyttämä lapsi. Itseasiassa hän sitä jo jossain vaiheessa kysyikin, kun minulla oli vaikeaa, että miksei vaimo synnytä sitä. No jospa ainakin sen ensimmäisen? (hän sanoo sormet ja varpaat ristissä!)


tiistai 23. elokuuta 2016

Huh!

Pohdin tätä tämän hetkistä tilannetta ja tajusin, että mulla ei taida paukut riittää kaikkeen. Mä oon tosi väsynyt ja surullinen mutta pitäisi jaksaa työt, muut sovitut projektit sekä hoitaa isältäni jäänyt sotku. Perinnöksi tuli velkaa ja keskeneräinen talo. Talo on saatava rempattua kuntoon ensi kesäksi ja myytyä. Veikkaan, että vaikka meitä on sitä muutama tekemässä ja järjestelemässä, saan siihen aikaa laitettua ihan riittävästi. Tähän päälle vielä rankat IVF-hoidot ja mahdollisesti raskaus ja vauvavuosi niin en tiedä mikä märkä rätti musta olis enää jäljellä.

Itkin tätä(kin) jo valmiiksi ja pelkäsin, että meidän kaikki mahkut menee jos nyt ei yritetä. Tuntui, että vuoden päästä olen jo liian vanha ja raskaaksi tuleminen on entistä vaikeampaa. Toisaalta myös vauvasuunnitelmista luopuminen tuntui tuskalliselta. Vauvan aika kun todellakin jo olisi. Yllättävä kuolema lähipiirissä myös vahvistaa sitä tunnetta, että ei pitäisi enää odottaa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Lähes puskista vaimoni varovasti ehdotti, että jos kuitenkin yritetään muutama inseminaatio hänelle! Meille on aina ollut itsestään selvyys, että minä olisin raskaana ja synnyttäisin. Vaimo ei koskaan ole moisista haaveillut vaikka lasta kovasti perheeseen toivoikin. Oltiin kuitenkin puhuttu, että jos raskautuminen olisi mulle mahdotonta niin hän saattaisi harkita uudelleen. Nyt tilanne ei ole täysin toivoton mullekkaan (itseasiassa kaiken pitäisi olla kunnossa) joten olin aika yllättynyt tästä käänteesta. Innostuin heti ajatuksesta ja nyt soitellaan sitten heti klinikalle kunhan vaan vaimolla alkaa uusi kierto. Sovittiin kolmesta inssistä.

Vaikka tiedän, että tämä on hyvä suunnitelma niin onhan se ollut vaikeaa suhtautua mun uuteen rooliin. Yhden päivän jo itkin sitä kuinka joudun luopumaan mun unelmasta olla raskaana. Oltiin jo vaimon kanssa aiemmin puhuttu, että varmaan hankitaan vaan yksi lapsi. Aika paljon tähän päätökseen vaikutti se,että mä ajattelin, etten enää jaksa tätä hoitorumbaa toisen lapsen kanssa. Nyt kuitenkin on vähän toinen ääni kellossa. Jos nyt kävisi niin onnellisesti, että vaimo tulisi helposti 1-3 inssillä raskaaksi niin varmaankin sitten 2018 alussa saatetaan aloittaa mulle se IVF. Silloin kuitenkin olen vasta sen piirun verran alle 35.

Nyt oon vaan ihan tosi inoissani! Vaimo on myös huomattavasti rennompi tyyppi, joten tuskin stressaa ja analysoi samalla tavalla kun mä. Tietysti se tässä saattaa olla ongelma, että vaimo on jo 38. Täytyy kuitenkin yrittää!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Täällä taas - entistä väsyneenpänä

Suunnittelematon blogitauko on ohi. Kesä alkoi työkiireillä, jatkui kesäkiireillä ja lopulta kun pääsin lepäämään isäni kuoli yllättäen. Nyt siis surullisia kuulumisia täällä päässä.

Suremisen lisäksi tekemistä teettää isäni hoitamattomat asiat, joten tälle lapsi-projektille ei ole riittänyt aikaa tai kiinnostusta. Vaan eipä tästä enää nuorrutakkaan, joten kohta puoliin täytyy taas jotain päätöksiä saada aikaan. Jaksetaanko ja riittääkö rahat marras-joulukuussa aloittamiseen vai odotellaanko suosiolla vielä.

Nopealla silmäyksellä huomasin poissa oloni aikana sekä surullisia että iloisia juttuja tapahtuneen seuraamissani blogeissa. Tsemppiä ja onnea teille! Nyt taidan taas syventyä blogien lukemiseen. Onkin paljon kahlattavaa!

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pari kysymystä lukijalta ja vastaus

"Onko lapsen aika vielä, kun ajoituskin mietityttää noin paljon? Voiko lapsi syntyä huonoon aikaan, ja vielä töiden kannalta?"

Edellisen kirjoituksen kommenteista löytyi tämmöiset anonyymin lähettämät kysymykset. Ne on vaivanneet mua nyt pari päivää, joten ajattelin kirjoittaa kokonaisen tekstin liittyen tähän.

Ihan ensiksi vastaan kysymyksiin. Kyllä, lapsen aika on ollut jo muutaman vuoden. Toiseen kysymykseen vastaaminen on hieman haastavampaa. Kyllä lapsi voi syntyä huonoon aikaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta palkalliseen äitiyslomaan saatika, että työ odottaisi äitiysloman/hoitovapaan jälkeen. Siksi työasioita täytyy joskus (jos se vaan on mahdollista) miettiä myös lasta suunnitellessa. Ihmisen elämässä on myös muita hyvin tärkeitä asioita kuin työ, jotka saattavat verottaa voimia ja aikaa ja lapsen tulo tälläisten asioiden keskelle on haastavaa. Toisaalta elämää ei voi loputtomiin suunnitella ja yhdeksässä kuukaudessa voi tapahtua mitä vaan. Olosuhteita ei voi täysin kontrolloida, mutta joiltain osin voi. Sitä yritän tehdä.

En kiellä, että loukkaanuin kyseisestä kommentista. Koin, että oikeuttani lapsen hankintaan kyseenalaistettiin, koska minulla on muitakin tärkeitä asioita elämässäni. Asioita joista en ole valmis luopumaan tämän projektin takia. Itseasiassa jos jotain olen oppinut tämän puolentoista yritysvuoden aikana on se, että elä elämääsi kuin ennenkin. Älä jätä mitään tilaisuuksia käyttämättä. Tavoittele myös muita haaveita ja löydä uusia. Viimeisen vuoden aikana mä olen saavuttanut joitain sellaisia asioita mitä en uskaltanut toivoa aiemmin (osa näistä toteutuu juuri sillon ensi touko-heinäkuussa). Jollain oudolla tavalla mun pitää kiittää siitä niitä ensimmäisiä pettymyksiä kun inssi ei onnistunutkaan. Tajusin, että selviän tästä vain jos mulla on muutakin odotettavaa elämässä kuin se raskaustestiplussa. Tein suunnitelmia ja tavoitteita ja osa niistä kantoi hedelmää. Lasta ei kuulunut mutta selviän siitä paremmin koska en keskity ainoastaan siihen.

Me ollaan yritetty lasta ajallisesti mielestäni aika kauan. Siihen lisäksi säästettiin rahaa vuosi ennen hoitoja. Kolmen kuukauden lykkäys ei tunnu missään.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Eipäs sittenkään vielä

Juhannus juhlittu ja yöttömänä yönä oli aikaa pohdiskella elämää unta odotellessa. Mietin tulevaa IVF:ää ja laskeskelin milloin syyskuussa alkunsa saanut vauva tulisi tähän maailmaan. Se tulisi toukokuussa. Älysin, että se olisi kaikkein huonoin mahdollinen aika. Juuri touko-kesä-heinäkuussa mulla on meneillään tärkeitä juttuja. Pettymyksessäni ja suruissani halusin vaan mahdollisimman pian seuraavaan hoitoon, etten miettinyt muuta kuin koska meillä olisi varaa.

Mietittiin siis taas sopivaa ajankohtaa ja tultiin siihen lopputulokseen, että marras-joulukuu olisi kuitenkin parempi. Mulla on joulun aikoihin pidempi tauko töissä ja jos raskaus alkaisi ja jatkuisi normaalisti 9kk niin meillä olisi vauva vuoden päästä elokuussa.

Tuntuu kyllä absurdilta suunnitella tälläistä. Kuinka monta kertaa oon näitä juttuja pallotellut mielessäni huomatessani ainoastaan, että lasketut ajat tulevat ja tapahtumat joissa kuvittelin olevani raskaana tapahtuvat ja mää oon niin kuin ennenkin. Paitsi, että vähän surullisempi vaan. Ehkäpä pidän mun raskaaksi tulemista niin epätodennäköisenä, etten enää edes uskaltanut ajatella laskettua aikaa.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Mitä jos sittenkin?

Pari päivää on mennyt ajatellen ihan muita asioita. Tänään olen kuitenkin ollut kotona ja päässä on huomaamatta raksuttanut IVF aikataulut ja meidän eteneminen.

Mulla on vahva tunne siitä, että mun ihon kunto vaikuttaa mahdollisuuksiin tulla raskaaksi. Tajusin tänään, että silloin marras-joulukuussa mun iho on mitä luultavimmin ihan hirveessä kunnossa. Otin kynän kauniiseen käteen ja rupesin laskeskelemaan olisiko meillä mitään mahkuja päästä nyt loppukesästä kuitenkin jatkamaan hoitoa. Seuraava mahdollinen kierto alkaisi elokuun loppupuolella ja mahdollinen munasolujen keräys olisi syyskuun puolella.

Jos oikein kiristetään vyötä niin saadaan varmaan suurin osa rahasta kasaan siihen mennessä. Viimeisen tonnin kanssa tarvitaan maksuaikaa mutta eiköhän sekin kolmen kuukauden sisällä saada säästettyä. Pitää soitella klinikalle ja kysyä siitä kolmen kuukauden maksuajasta. Olisiko meillä mahdollista saada sitä.

Työt alkaa kunnolla vasta lokakuussa, joten nyt olisi ajallisestikkin parhaat mahkut. Aikaa olisi kuitenkin vielä pudottaa painoa ja saada mieli ja vartalo mahdollisimman hyvään kuntoon. Saataisiinkohan tämä onnistumaan?

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kuitenkin kohti uutta

Viimeiset päivät on mennyt aika synkissä tunnelmissa. Kuudes epäonnistuminen alkaa olla jo niillä rajoilla, että uskoni siihen, että kyse on vain huonosta tuurista, alkaa horjua. Pettymys oli niin rankka, että mietin taas kuinka tyhmä olin kun edes lähdin koko hommaan. Monta päivää ruskeana tihkuttava vuoto nosti julmasti aina vaan uudelleen toivoa pintaan, vaikka samalla mun menkkaivut oli niin kovat, että makasin kosteassa maassa ja toivoin vain sulautuvani siihen. Vihdoin ja viimein sunnuntaiaamuyöllä heräsin siihen, että veri tulvii kunnolla ulos. Siihen loppui armollisesti viimeinen typerä toivo ja myös kivut.

Rahat seuraavaan inssiin olisi valmiina ja varmasti menisin siihen jos olisin jo tässä kierrossa päässyt. Mulla on kuitenkin oviksen aikoihin koko viikko töitä, joita en voi siirtää. Sitä seuraava kierto olisi klinikan kesätauolla ja luultavasti sitäkin seuraavan alku. Päästäisiin joka tapauksessa vasta elokuun loppupuolella aikaisintaan yrittämään.

Tehtiin päätös, että säästetään se inssiraha. Se on jo melkein yksi viidesosa siitä mitä tarvitaan. Päätettiin vihdoin lähteä IVF:ään. Otettiin pitkän keskustelun jälkeen hurja tavoite: marras-joulukuussa koko raha koossa. Puoli vuotta aikaa säästää ja valmistautua.

Soitin tänään klinikalle ja kyselin perusteellisesti IVF:stä. Erityisesti tietysti kiinnosti kustannukset. Tarkalleen ei voi arvioida, mutta ainakin nyt on käsitys siitä mitä kaikkea hoito tulee sisältämään ja mitä ne maksaa. En tullut ajatelleeksi että alkioiden pakastus ja säilytyskin tietysti maksaa. Tiesin, että lääkkeet on kalliita mutta kätilö puhelimessa sanoi, että niitä on eri hintaisia ja lääkäriltä voi toivoa edullisimpia. Se on nimeltään Bemfola, jos nyt jotakuta kiinnostaa.

Suunnittelu helpottaa olotilaa mutta tiedän, että tilanne voi vielä muuttua. Tuon rahan kasaan saaminen on joka tapaksessa hyvin haastavaa, saatika jos jotain odottamatonta tapahtuu. Sitten vielä semmoinen pikku seikka, että saatan aloittaa syksyllä opiskelun. Tällä hetkellä tosi ristiriitaiset tunnelmat koko kouluun hausta. Olen varmasti helpottunut jos mua ei hyväksytä, koska se helpottaa tätä projektia. Toisaalta se opiskelupaikan saaminen olisi aivan uskomattoman mahtava mahdollisuus ja olisin varmasti riemuissani siitäkin. Se vaan tarkoittaisi sitä, että raha kerääntyy huomattavasti hitaammin.

Nyt mun tavoitteena olisi olla itselleni armollinen. Vihata vartaloani vähemmän. Ei ehkä yhtään.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Ei tarvinnut testata

Eilen yöllä menkkakivut oli jo niin voimakkaat, että tiesin tämän yrityksen olleen tässä. Nyt aamulla vuotoakin oli jo normaalisti.

Onneksi itkin tän jo eilen ja yöllä. Nyt vaan tyhjä ja toivoton olo. Ei me saada koskaan lasta. Mussa on jotain vikaa. Tää on mun syy.

torstai 26. toukokuuta 2016

Vuotoa!

Nyt mä kyllä tuun hulluksi! Kävin jonkin aikaa sitten vessassa ja paperiin tuli jotain rusehtavaa. Ei tunnu menkoilta... ainakaan vielä. Laitoin eilen illalla viimeisen lugesteronin ja aiemmin menkat on tulleet vasta noin puolentoista vuorokauden päästä.

Tietysti olen lukenut, että vuotoa voi tulla alkuraskaudesta, silti nyt on vähän surullinen olo jo valmiiksi. Itseasiassa tässä kun kirjoitan niin samalla alkaa alaselkäkin vähän juilia menkkamaisesti. Ihan hirvee olo henkisesti. En pysty tekemään mitään. Tarkkailen vaan jatkuvasti miltä tuntuu.

Mulle tuli tänään aikamoiset alleriaoireet/flunssa. Mietin, että pahoinvointi on voinut johtua siitä. Nytkin räkä valuu ja nenää ja vähän silmiäkin kutittaa. Samalla etoo.

Kävin ostamassa tänään ClearBluen puikon. Saas nähä tuleeko sille käyttöä. Päässä vaihtelee toivo ja epätoivo.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Naurattais ellei vähän ärsyttäis!

"Raskausoireita" osa miljoona. Kun pääsin eroon siitä selkäkivusta niin huokasin helpotuksesta, että nyt odottelen ihan rauhassa vaan sinne perjantaille enkä korvaanikaan lotkauta millekään tuntemuksille enää. Kaikki kun tosiaan on jo tunnettu ja sataan kertaan. No okei. Vähän liiottelin.

No eilen sitten touhuilin pihalla ja mulle tuli huono olo. Siis semmonen matkapahoinvointi-huono-olo. Ajattelin, että oon saanu liikaa aurinkoa (vaikkei se koskaan muhun vaikuta niin, oon sentään ollut vuosia ulkotöissä) ja kävin hakemassa lierihatun päähäni. Huono olo tuli aalloittain aamupäivästä alkuiltaan saakka. Tottakai mieleeni pälkähti heti, että voisiko se olla?! Tein parhaani tullakseni järkiini ja sainkin mielikuvitukseni aisoihin.

Tänään sama homma kuitenkin jatkui. Paitsi että mukana oli röyhtäily. Jos huomenna oksennan niin teen ihan varmasti sen raskaustestin!

Luulisi, että tähän menessä on jo tajunnut tän jujun. Mä oon aina varma, että oon raskaana. Kunnes en enää oo. Ihan sama mitä mä yritän järkevänä itselleni sanoa. Syvällä sisällä on se ikuinen optimisti joka vakuuttuu pienimmästäkin merkistä.

Voi kumpa mä ihan oikeesti olisin yksi niistä harvoista joiden raskauspahoinvointi alkaa jo viikolla 3+4!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Alaselkäkipu

Raivostuttava alaselkäkipu. Viime kerralla näihin samoihin aikoihin mulla oli yhden illan aika kova menkkakipumainen alaselkäkipu. Siis siinä juuri mahdollisen kiinnittymisen aikoihin tai jälkeen. Tästä johtuen olin hyvin vakuuttunut siitä, että nyt nappasi. No eipä napannut ja tuskin mitään kovin ihmeellistä kiinnittymisyritystäkään oli koska siinä kierrossa muistaakseni testailin jo aika alkuvaiheessa. Puhtaita negoja kaikki.

Nyt tämä alaselkäkipu on palannut ja jomotellut koko päivän. Erityisesti paikallaan seisoskelu saa aikaan alaselkä- ja nivusvihlontaa. Mua ärsyttää. Miksi just nyt pitää jomotella? Onneksi tästäkin "raskausoireesta" on jo kokemusta niin en ala turhaan toivomaan mitään. Mietin, että voisiko tämä liittyä jotenkin Pregnyliin? Molemmilla kerroilla meinaan käytin sitä.

Tällä kertaa meillä ei olekkaan enää niitä kauppanpäällisraskaustestiliuskoja ja ostettujakin on enään 1 jäljellä. Testaan siis vaan kerran. Meinaan testata perjantaina koska lähdetään viikonlopuksi mökkireissulle mun perheen kannssa ja haluan tietää etukäteen. Tarvitsen kuitenkin sen yhden päivän pään selvittelyyn oli tulos mikä tahansa.

torstai 19. toukokuuta 2016

Jos aika kuluu mielestäsi liian nopeasti, yritä tulla raskaaksi

Niinpä niin. Aika matelee. Huomenna vasta viikko inssistä ja voin kuvitella, että se toinen viikko menee vielä hitaammin. Ajan matelusta huolimatta mun mieliala on ollut tosi hyvä. Mä teen töitä parhaillaan omien aikataulujeni mukaan ja on ihanan stressitöntä. Päätin myös ottaa tämän kierroksen oikein rennosti. Join jopa lauantaina pari lasia skumppaa ja vähän olutta juhlissa. Osittain siksi, etten halunnut kiinnittää huomiota juomattomuuteeni ja toisaalta siksi kun vaan halusin.

Mitään oireita ei tietystikkään ole. Jos se hedelmöittyminen onkin tapahtunut niin kiinnityminen on varmaan vielä edessä. Lääkkeistä toisaalta tulikin oire nimittäin järkky rintojen turpoaminen ja kipeytyminen melkeinpä heti oviksen jälkeen.

Käytän nyt ensi keskiviikkoon saakka Lugesteronia. Mun piti aloittaa jo maanantaiaamuna mutta muistin sen vasta illalla. Toivottavasti puolikkaan päivän myöhästyminen ei haittaa.

Vähän oon jo valmiiksi miettinyt mitä jos tuleekin nega. Lohduttava ajatus, että jo heti parin viikon päästä siitä olisi toinen yritys. Toisaalta tosi pelottava ajatus, että se tulisi olemaan mun viimeinen klinikkainseminaatio.

Tavoite on pysyä vielä viikko tyynenä mutta positiivisena. Pitäisköhän testata meditaatiota?

lauantai 14. toukokuuta 2016

Inseminaatio nro 6.

Eilen oli kuudes yritys. Taas on siis se aika kun ainakin osa mun tietoisuudesta tarkkailee jatkuvasti jokaista pienintäkin tunnetta sisuksissa. Täysin tahtomattani ja jopa huomaamattani. Tiedän, että tää eka viikko menee nopsaan mutta varaudun siihen, että viimeiset päivät on tuskaisia. Ja hyväksyn sen. Ei se muuksi muutu.

Torstaina pistin pregnylin päivällä ja jännitin missä vaiheessa perjantaina ovis tulee ja minkä kokoiseksi follikkeli oli kerinnyt kasvaa ennen irrotuspiikkiä. Perjantaina ultrassa löytyikin kivasti kasvanut 18mm follikkeli vielä puhkeamatta. Itse inseminaatio sujui ongelmitta ja pötköttelin muutaman hetken pöydällä, ennen kuin puin päälleni ja jatkoin matkaa.

Just nyt tuntuu siltä, että joka tunne on jo tunnettu ja tänne kirjoitettu. Ei mitään uutta mistä kirjoittaa. Nyt on vaan se yksi ajatus jäljellä. Toivo.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ultra nro 3.

Taas pääsin kurkistelemaan mitä siellä sisuskaluissa tapahtuu. Maanantainahan siellä oli molemmilla puolilla 11mm. follikkelit ja ehdin jo iloita, että kypsyisiköhän niitä kaksi. Ikävä kyllä vaan toinen oli päättänyt kasvaa ja toinen oli jäänyt sinne samaan kokoluokkaan. Oikealta puolelta on kuitenkin tulossa 15mm. follikkeli, joten perjantaille sovimme inssin. Mä pistän vielä tänään viimeiset puregonit ja huomenna päivällä sitten pregnylin. Vähän pieneltähän tuo mielestäni vaikuttaa mutta lääkäri oli sitä mieltä, että perjantaihin mennessä on kyllä kypsä.

Ihanan stressivapaata kun tästä välistä on poissa kokonaan oviksen metsästely. Onhan tää tietty ollut aika projekti ravata joka toinen päivä Helsingissä, mutta onneksi mulla on ollut vapaata. En kyllä ymmärrä miten ihmiset saa nämä hoidot soviteltua aikatauluihin jos on perinteinen 8-16 työ.

Pikkusen meinaa jännitys taas alkaa nousemaan. Yritän kuitenkin pitää stressin ihan minimissä. Oon kyllä tyytyväinen että odotettiin tänne keväälle, koska lopputalvi oli ihan älyttömän kiireinen ja kaiken lisäksi iho oli todella pahassa kunnossa. Nyt muutaman aurinkoisen päivän jäljiltä näyttää ja tuntuu paljon paremmalta.

Onpas muuten ollut mukavaa kun parina viime kertana klinikalla on näkynyt muitakin naispareja!

maanantai 9. toukokuuta 2016

Ultra nro 2.

Kävin tänään uudestaan ultrassa katsomassa miten munikset on reagoinut Puregoniin. Kohdun limakalvo on paksuuntunut hyvin ja molemmilla puolilla on 11mm. follikkelit. Näillä näkymin siis kasvaisi kaksi follikkelia mikä olisikin hyvä myös lääkärin mielestä. Follikkelit ovat kuitenkin niin pienet vielä, että tarvitsevat hieman kypsyttelyä. Piikitän siis vielä huomisen ja keskiviikkona taas ultraan. Täytyy nyt toivoa, että ne pyrähtävät perjantaihin mennessä valmiiksi, jotta saadaan silloin tehtyä se inssi.

Helsingin reissulla vietin myös aikaa ystävien kanssa ja unohdin täysin, että kahdeksalta pitäisi olla kotona piikittämässä. Pistin Puregonin lopulta vasta 22.30 kun pääsin kotiin. Toivottavasti tuo 2 ja puolen tunnin heitto ei ihan hirveästi haittaa.



torstai 5. toukokuuta 2016

Puregon

Olen tässä piikitellyt nyt kolmena iltana 41.7 IU Puregonia. Itse toimenpide on hyvin helppo ja piikittäminen ei satu yhtään. Vähän se tietysti etoo kun pitää iho lävistää jollain esineellä, mutta mä oonkin aika herkkä semmosen suhteen. Ällöttää kaikki verijutut. Tuossa kylläkään ei verta juurikaan edes näy.

Nyt mua alkoi kuitenkin ihan pikkuisen huolestuttamaan kun munasarjoissa tuntuu vähän lievää pistelyä. Vatsa myös turposi nyt illalla. Nyt on kuitenkin vasta kp 7 ja pistoksia vielä 3 päivää edessä ennen seuraavaa ultraa. Jotenkin semmonen pelko, että nuo munikset innostuu vähän liikaakin tuosta lääkkeestä. Onkohan se kuinka mahdollista, että niitä kasvaisi siellä liikaa? En nyt yhtään jaksaisi sitä, että tämä kierto menisi pipariksi. Saatika jotain hyperstimulaatiota. Vaikka ei kai se näin pienellä annoksella voi tulla?

Onko jollain kokemuksia Puregonista? Kuuluukohan nämä tuntemukset asiaan?

tiistai 3. toukokuuta 2016

Alkukierron ultra

Huh huh! Vihdoin kotiutuneena Helsingin reissulta! Pakko oli tulla heti raportoimaan veriset yksityiskohdat. Kirjamellisesti.

Lähdin kukonlaulun aikaan aamulla matkaan yksinäni bussilla kohti Helsinkiä. Vaimo ikävä kyllä joutui jäämään töiden takia kotiin. Mulla oli aika epämukava tunne koska menkat olivat tosiaan vielä päällä. Odotellessani ravasin vessassa ja varmistelin, että onhan se vuoto varmasti aisoissa ja lopulta vuoroni tullessa mulla oli ihan luottavainen olo. Juteltiin lääkärin kanssa muutama minuutti ja sitten riisuin housut ja menin pöydälle. Syystä tai toisesta mun kohtu päätti tyhjentää itsensä totaalisesti ja sotkuhan siitä tuli. Onneksi meidän aivan ihana lääkäri pystyy ottamaan asiat huumorilla ja keventämään tunnelmaa. Sanoi, että jos alla oleva metallisaavi riittää, niin meillä ei ole mitään hätää.

Ultrassa näkyi virkeä kohtu joka tyhjensi tehokkaasti itseään ja paljon munarakkuloita odottamassa. Oikealla puolella lääkäri laski 21 ja vasemalla 18. Vieläkin juteltiin kohdun herttamaisesta mallista ja lääkäri syynäsi taas sitä huippukohtaa. Onko se laakea (hyvä) vai terävä (huono). Laakealta se aina vaan näyttää eli ei pitäisi olla hätää.

Vihdoin sain itseni siistittyä ja kasattua ja päästiin juttelemaan hoidosta. Piikitän siis Puregon-nimistä lääkettä kuusi päivää ja maanantaina käyn uudestaan ultrassa. Siellä katsellaan mitä munasoluille kuuluu ja jatketaanko samalla annoksella vai muutetaanko sitä johonkin suuntaan. Oviksen aikaan pistän vielä Pregnylin ja loppukiertoa tuetaan Lugesteronilla.

Kun lähdin lääkäriltä käväsin vielä hoitajalla pistosopetuksessta. Puregonia pistetään kynällä, jota käytetään monta kertaa. Sen käyttö oli onneksi yksinkertaista ja pitäminenkin kivutonta. Verenvuodatusta oli kuitenkin tiedossa lisää, kun hölmöilin neulan poistamisen kanssa ja onnistuin viiltämään sillä itseäni niin pahasti sormeen, että laastari oli tarpeen. Kyllä nolotti.

Voi kumpa tämä olisi nyt viimeinen kerta. Täytyy myöntää, että väsyttää ihan hirveästi nämä hoidot. Oman lisänsä tähän tekee se, että mun iho on ihan kauheassa kunnossa. Lääkärikin taisi vähän ihmetellä ja suositteli, että juttelen tilanteesta ihopolilla. Se on kyllä tarkoituksenikin. Mä haaveilen siitä, että raskausaikana iho on paremmassa kunnossa. Tilastollisesti 50%:lla raskaana olevista proriaatikoista oireet helpottaa raskauden aikana. Ja raskauden ja imetyksen jälkeen saan taas käyttää lääkkeitä. Kun nyt vaan pääsisi edes siihen raskausvaiheeseen!

ps. Tämä on sadas kirjoitukseni!

lauantai 30. huhtikuuta 2016

kp 1!

Tänään Ne vihdoin akoivat! Täytyy myöntää, että hihkuin riemusta vaimolle, että menkat alkoi! Soitin heti klinikalle ja varattiin aika ultraan tiistaille. Yllätin jopa itseni kuinka innoisssani olen. Tajusin kuinka paljon olen kuitenkin koko ajan odottanut, että päästään yrittämään.

Tänä keväänä olen saanut niin paljon, että pyörtyisin onnesta jos tämäkin toivomus toteutuisi. Jos vielä pääsisin opiskelemaan niin varmasti olisin kiitollinen koko elämäni ja muistelisin tätä kevättä vielä kiikkustuolissakin. Jospa tämä hyvän onnen putki jaksisi jatkua vielä tämän tärkeimmän toiveen!

Hyvää vappua ja ihanaa kevättä kaikille lukijoille! :D


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Hieman helpotusta

Tämä kevät on ollut ihan mahtava. Mulle on ammatillisesti tullut hyviä uutisia toisensa jälkeen ja taloudellinen tilannekin on ainakin hetkeksi parantunut roimasti. Aivan ihanaa kun rahatilanne alkaa parantua. Hoidotkaan ei tunnu enää ihan niin raskaalta ajatukselta kun rahatilanne on vähän parempi.

Välillä mieleen tulee, että onkohan nyt ihan oikea aika yrittää sitä lasta kun vihdoin alkaa työkuviotkin luistamaan. Mitä jos vauvavuoden jälkeen mua ei enää muistakkaan kukaan ja joudun aloittamaan alusta. Toisaalta jos nyt tulisinkin raskaaksi olishan mulla kuitenkin se raskausaika aikaa lujittaa asemia ja tehdä töitä. Ja sitten taas toisaalta saatan olla niin pahoinvoiva, että en saa mitään aikaan. Tyhmää jahkailua enkä oikeesti edes harkitse hoitojen lykkäämistä. Kunhan vaan stressaan ja pallottelen mahdollisuuksia. Jatkuvasti niitä lapsia saadaan eikä se elämä siihen lopu!

Varmaan aikaisintaan viikon päästä alkaa seuraava kierto. Eli siis seuraava hoitokierto! Kyllä jännittää.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Selvät suunnitelmat

Parin viikon päästä alkaa kierto jossa lähdetään taas yrittämään. Nyt siis ekaa kertaa lääkitys mukaan alusta alkaen. Tässä onkin ollut taukoa jo kolmisen kuukautta ja täytyy myöntää, että raskauden mahdollisuus tuntuu kaukaiselta. Eiköhän se kerkiä kuitenkin piinapäivien kuluessa muuttua. Edellisen kirjoituksen jälkeen kommentteja lukiessa mulle tuli epävarmuus olenkohan ymmärtänyt ohjeet väärin. Mulle sanottiin, että soita klinikalle kierron ensimmäisenä päivänä niin varataan aika ultraan. Monet (muilla klinikoilla?) kuitenkin aloittavat lääkityksen ilmeisesti jo kierron tokana päivänä, joten olisi ollut outoa, että vasta kierron jo ollessa päällä alkaisin hankkimaan lääkkeitä tms. Soitin siis eilen klinikalle varmistaakseni ohjeistuksen.

Kätilö puhelimessa sanoi, että olen ymmärtänyt ihan oikein. Soittelen kuukautisten alettua ja pistokset aloitetaan kierron päivänä 4 (vai olikohan se 5..) ja ultra tehdään edellisenä päivänä. Inssi sitten luultavasti on näihin aikoihin ens kuussa. Se kyllä hieman arveluttaa, että ultra on silloin menkkojen aikaan. Tuntuu hieman epämiellyttävältä ajatukselta.

Tunteet tätä hoitokierrosta kohtaan on tosi ristiriitaiset ja toisaalta yritän olla ajattelematta koko asiaa. Mulla on elämässä meneillään paljon juttuja ja on ihanaa, ettei tämä lapsi asia ole koko ajan päällimmäisenä. Toisaalta silloin kun se tulee mieleen niin ajatukset on aika lannistuneita. Haluaisin hirveesti, että tää hoitorumba ja rahan säästeleminen olis jo ohi. Ajatus IVF:ään menosta on ahdistava koska se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy säästää siihen niin pitkään ja se kiristää hermoja, varsinkin kun lopputulos on kuitenkin epävarma.

Toisaalta on ihana päästä yrittämään. Kyllä jokaisen inseminaation aikaan olen ollut todella onnellinen. Silloin on kuitenkin lähimpänä tavoitetta kun ainakin yrittää. Ja oikeesti, kyllä se meidänkin tuurin olis aika vaihtua!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kevät ja kysymyksiä

Ah ihana kevät. Muhun aina vetoaa tämä hetki keväästä kun on vielä lunta, mutta kadut alkavat olla sulia. Yksi kauneimmista näyistä on juuri se tietyn värinen, turkoosihtava taivas alkuillasta, taivaalla mollotava kuu ja paljaat puiden oksat, jotka piirtyvät taivaan eteen. Muistan jo esiteininä huokailleeni, kun kävelin tähän aikaan vuodesta kaduilla joihinkin iltamenoihin.

Seuraava yritys alkaa uhkaavasti lähestyä. Ensi viikolla mulla pitäisi alkaa menkat ja se tarkoittaa sitä, että se on viimeinen kierto ennen hoidon aloittamista. Vähän mua jännittää mitä se ovulaation induktio pitää sisällään. Kuinka monta kertaa siellä klinikalla nyt pitääkään ravata? Onko se eka ultra oikeasti silloin kun on vielä menkat päällä? Saanko lääkkeet pistoksina ja miten se pistäminen sujuu? Tuleeko tästä kerrasta paljonkin kalliimpi lasku? Saanko lääkkeistä jotain sivuvaikutuksia? Mitä ne voi olla? Miten ne lääkkeet tarkalleen ottaen auttavat? Onko tästä mitään hyötyä?

Ja se kaikkein tärkein. Tulenko vihdoin raskaaksi?

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Jännitäviä aikoja!

Viimeinen vuosi on ollut monella tapaa erilainen kuin ennen. Mun työkuviot on mennyt ihan uusiksi ja olen saanut paljon mahtavia työtilaisuuksia. Lisäksi vielä hoidot ja niiden aiheuttama tunteiden vuoristorata. Muutenkin mun seesteisestä elämästä on tullut aika kiireistä. Ennen hyvin tyhjä kalenteri on nyt buukattu tupaten täyteen. Nälkä myös kasvaa syödessä ja hain kaiken päälle vielä maisteriopintoihin.

Tänään sain tietää, että mut valittiin seuraavaan vaiheeseen opiskelijavalinnassa. Jo tähän saakka pääsy on ihan mahtavaa, mutta nyt alkaa jo hiukan jännittämän pääsenköhän oikeastikkin sisälle. Tulokset tulevat varmaankin joskus kesällä.

Välillä mietin miten saan kaikki palikat sopimaan keskenään. Työ, opiskelu ja raskaus/lapsi. Sitten taas muistan, että ainoa toteutunut asia näistä on työ, joten turha vielä miettiä asiota joiden saavuttamisesta en voi olla varma. Saattaahan se olla, että olen vielä parinkin vuoden päästä ihan samassa vaiheessa näiden asioiden kanssa kuin nyt. Turha siis etukäteen stressata.

Nyt nautiskelen tunteesta, että olen saavuttanut ainakin yhden pienen tavoitteen. Ehkäpä ne loputkin jossain vaiheessa toteutuu.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Omituinen tunne

Viimeisimmästä pettymyksestä on kulunut puolisentoista kuukautta mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmän. Olen usein armeliaasti jopa unohtanut koko projektin ja suunnitellut elämääni kuin mitään lasta ei koskaan olisi tulossakaan. Silloin tällöin kuitenkin hätkähdän, että vuoden päästä saatan oikeastikkin olla raskaana. Pitääkö se ottaa huomioon suunnitelmissa vai ei?

On helpottavaa kun lapsi-ajatukset ei pyöri jatkuvasti mielessä mutta siihenkin olotilaan tottui. Nyt kun ajattelee paljon muutakin ja on periaatteessa ihan tyytyväinen elämäänsä, alkaa nousta pinnalle omituisia tunteita. Mitä jos me oltaisiinkin onnellisempia ihan vaan kahdestaan? Olenko ihan varma, että haluan lapsen? Miten lapsen saaminen vaikuttaa muihin tavoitteisiini elämässä? Tietysti olen ajatellut näitä juttuja ennen projektin aloittamista, mutta viimeiseen vuoteen ei ole mahtunut yhtäkään epäilystä. Ainoastaan tuskallista toivoa ja haluamista.

Toisaalta mietin, että nämä ajatukset on jonkinlaista itsesuojelua. Lapsen saaminen tuntuu niin toivottomalta, että aivot alkaa kehitellä juttua siitä, etten sitä ehkä haluakkaan. Toisaalta nuo ajatukset on varmasti hyvinkin terveellisiä ja normaaleja. Ennemminkin epätoivoinen ajatus siitä, että ainoastaa lapsen saanti voi tehdä minut onnelliseksi, on hyvin ahdistava.

Kevät tulee kovaa vauhtia ja seuraavan kuukauden jälkeen mun työt alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Niin harmillista kuin se onkin toimeentulon kannalta, niin se tarkoittaa kuitenkin sitä, että mulla on paljon aikaa ravata Helsingissä. Huhtikuun puolenvälin jälkeen mulla alkaa kierto, johon tehdään se ovulaation induktio. Inssi olisi luultavasti toukokuun ekoina päivinä, riippuen tietysti näiden välikiertojen pituuksista.

Päätin, että paino on 5 kg vähemmän seuraavan inssin aikaan, mutta taitaa tulla vähän kiirus. Paino on ehkä kilon vähemmän. Päätin jo aikaisemmin, että en meinaa alkaa millekkään laihdutuskuurille. Yritän pysyä yhdessä herkkupäivässä ja lisään liikuntaa. Pikkuhiljaa kevennän myös ruokavaliota. Herkkupäivissä on tullut lipsuttua ja liikuntakin on ollut vähän niin ja näin. Parempaan olen kuitenkin menossa. Sain viimeviikon lopulla lopulta toimivan aktiivisuusrannekkeen ja yritän sen mukaan elellä. Ihan hyvin alkaa menemään. Eilen illallakin tein jopa pienen hölkkälenkin, että sain tavoitteni täyteen. Taas muuten tapahtuu sama huvittava ilmiö kuin aina ennenkin. Kun minä alan parantamaan elintapojani niin normaalipainoinen vaimoni laihtuu. Taidetaan elellä aikalailla mun kokkailuilla ja mun kotiin raahamilla herkuilla. Jospa se paino alkaisi pikkuhiljaa multakin tippua.

Ulkona laulelee jo linnut ja on ihanan valoisaa. Taitaa se toukokuu olla täällä ihan hujauksessa.


lauantai 27. helmikuuta 2016

Lomalla!

Mä oon ollut tosi väsynyt. Tein tämän helmikuun ihan hulluna töitä ja kaikki vapaa-aika on mennyt levätessä. Torstaina oli viimeinen työpäivä ja nyt lomailen koko ensi viikon. Ihanaa! Kiireisyys on pitänyt myös lapsiajatukset taka-alalla ja ei ole tullut tänne kirjoiteltua. Jotenkin oudosti vieläkin on semmoinen olo, ettei oikein jaksaisi ajatella hoitoja. Pari päivää sitten alkoi uusi kierto ja vähän kalenterin kanssa katselin mille päiville se huhtikuun yritys sijoittuisi. Sielläkin on hieman hässäkkää elämässä, joten saattaapi olla, että kiertojen pituuksista riippuen seuraava inssi olisi vasta toukokuussa.

Nyt mun pitäisi keskittyä tähän omaan hyvinvointiini. Haluaisin innostua liikunnasta mutta se on hyvin haastavaa. Ostin ehkä viikko sitten semmoisen aktiivisuusrannekkeen. Se kyllä innosti kävelyyn ja arkiliikuntaan. Huomasin, että kävelen ihan perus työpäivänä helposti sen suositellun 10000 askelta ja kiireisenä päivänä askeleita tulee 14000. Ikävä kyllä gigantin halvin aktiivisusranneke ei ollut sitä parasta laatua vaan meni jo rikki. Täytyy mennä palauttamaan se ja ottaa tilalle joku toinen. Jospa se innostus löytyisi kun tässä pääsee lomailun makuun.

Mulla on myös iho todella huonossa kunnossa. Tuntuu niin masentavalta, kun ei ole edes hyvää syytä olla ilman lääkkeitä. Mä oon nyt yli vuoden ollut tauolla biologisista lääkkeistä ja tulevaisuudessa pääsen niitä käyttämään sitten kun en enää imetä. Nyt vaan pitäisi ensin tulla raskaaksi. Ja saada se vauva. Pelkään, että tää tulehdustila vaikuttaa mun hedelmällisyyteen vaikka lääkäri sanoikin, että psoriaatikoilla ei ole havaittu normaalia enempää lapsettomuutta. Eniten ahdistaa kuitenkin jatkuva kutina ja kipu sekä tietysti ulkonäkö. Olen siinä kunnossa, että en todellakaan haluaisi esiintyä missään julkisesti edes t-paidassa. Olisinpa se tyyppi, joka pystyy pää pystyssä olla välittämättä muiden katseista ja ajatuksista. Monissa asioissa pystynkin, mutta jotenkin en tässä just nyt.

Joinain päivinä on hieman raskasta olla niin monella tavalla erilainen.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Unohdus

Unohdin soittaa klinikalle, ettei onnistunut. Muistin sen eilen, kun alkoi tulla ovistuntemuksia. Olo on ollut aika mahtava. Se oli ihan oikea päätös, että yritän unohtaa koko jutun hetkeksi. Soitin vihdoin tänään klinikalle ja kerroin, ettei onnistunut. Kätilö puhelimessa pahoitteli, mutta halusin puhelun vaan äkkiä ohi. En jaksa yhtään velloa epäonnistumisessa. Sanoin, että yritetään huhtikuussa uudestaan ja otetaan lääkkeet mukaan kuvioon. Soittelen siis huhtikuun kierron ekana päivänä ja varailen aikaa ultraan.

Unohtaminen on ihanaa, mutta samalla unohdan kaiken muunkin. Esimerkiksi nyt vaikka sen päätöksen, että pudotan 5kg painosta inssiin mennessä. Mitään ei ole tapahtunut sen suhteen. Mulla on koko helmikuu ihan hirveesti töitä, niin aikaa eikä energiaa ole mihinkään ylimääräiseen. Ikävä kyllä mulla on tapana karsia ensimmäiseksi ruuanlaitosta ja liikunnasta. Eli vapaat hetket lataan akkuja sohvalla voileipä kädessä. Ei hyvä.

Jospa nyt alottaisin vaikka siitä, että ihan oikeestikkin lopettaisin turhan herkuttelun. Lenkkeilyn aloittamista en uskalla vielä luvata. Täytyy odottaa, että tiet on vähemmän liukkaita. Tää on jo hyvä alku, että muistin mikä se suunnitelma olikaan.

Sain kouluhaun tehtyä mutta en odota ihmettä sisään pääsyssä. On kuitenkin kiva kun on muutakin odotettavaa kuin ovikset, inssit ja raskaustestitulokset.


lauantai 30. tammikuuta 2016

Positiivinen vaikka hammasta purren!

Eilinen oli synkkä. Ehkäpä synkepi kuin olisi pitänytkään olla. Pystyin ajattelemaan vaan sitä pahinta tulevaisuusnäkymää jossa olen uhrannut vuosia aikaa, tuhansia rahaa, mielenterveyden ja parisuhteen onnellisuuden kunnes lopulta on pakko luovuttaa. Päätös luovuttaa ja elää lapsettomana on ehkä se pahin ajatus kaikista. Se tuntuu tuntui vaan isolta mustalta kuopalta siellä tulevaisuudessa jonne lopulta väistämättä tipahdan.

Ravasin ympäri kämppää ja itkeskelin kunnes oli pakko lähteä töihin illalla ja olla reipas ja iloinen. Kerran itkin vessassa kun kävin hakemassa semmoisen lapsille tarkoitetun Babybjörn-pikkujakkaran, että yletyin kurottamaan. Kiipeääkö kukaan meillä semmoisen päälle ylettääkseen pesemään käsiään?

Tänään olen ollut vihainen. Ärsyyntynyt itseeni, ärsyyntynyt söpöihin vauvamainoksiin, ärsyyntynyt surullisuuteeni sekä tekopirteyteeni. Vihalla selviää eteenpäin mutta se ei ole kovin kummoista elämää, siksipä päätin olla positiivinen. Fake it until you make it.

Tehtiin suunnitelma. Yritetään vielä kaksi inssiä. Otetaan avuksi kaikki lääkkeet mitkä ikinäkään voisi auttaa. Jos ei onnistu niin sitten aletaan säätämään IVF:ään. Jos se ei onnistu niin sitten... no paras onnistua. Voisi olla järkevämpää mennä suoraan IVF:ään mutta meillä ei ole siihen rahaa vielä pitkään aikaan ja mä haluan yrittää mahdollisimman pian uudestaan.

Seuraava inssi voisi olla huhtikuussa jos klinikkapäivät vaan saa soviteltua työaikatauluihin. Siihen mennessä meinaan olla 5 kg kevyempi. Jospa vaikka siitä olisi apua.

ps. Tosiaan ne menkat alkoivat heti torstai-iltana. Olis säästynyt raskaustestin hinta jos olisin vaan ootellu sinne oikeeseen testipäivään perjantaille.

torstai 28. tammikuuta 2016

Ei onnistu

Ei tullut kahta viivaa. Ei vaikka kuinka toivoin ja katsoin kirkkaassa valossa ja moneen kertaan. Itkin välissä ja katsoin taas. Yksi puhdas selkeä viiva.

Pelottava tunne siitä, ettei sitä toista viivaa ole koskaan tulossa. Halu luovuttaa mutta silti tieto siitä ettei uskalla. Mitä jos seuraavalla kerralla onnistuu? Tai sitä seuraavalla? Tai ehkä meidän on tarkoitus saada se lapsi vasta sitten kun ollaan jo ihan loppu ja luovutettu. Tai ehkä sitä ei siltikään tule. Ehkä me luovutaan tästä kaikesta ihan turhaan.

Menkat ei oo vielä alkanut mutta en odota ihmettä.

Mietittiin jo vähän mitä tehdään. Vaihtoehtoja on muutama. Mennään keväällä vielä yhteen tai kahteen lääkkeillä avustettuun inssiin, aletaan suoraan säästämään IVF:ään tai yhden-kahden yrityksen jälkeen vaihdetaan hoidettavaksi vaimo. Viimeinen vaihtoehto tuntuu vaikealta. Meille molemmille. Se lapsi olisi silti pääasia.

Nyt yritän keskittyä tähän muuhun elämään. Jätän sen oviksen kyttäämisenkin pois. Ei se sen ihmeellisemmäksi muutu. Haen taas opiskelemaan vaikka sisään pääseminen tarkoittaisikin vielä pienempiä tuloja. Ei voi pysäyttää elämää.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Oireita, mutta mistä?

Viimeisen kirjoituksen jälkeen sain itseni rauhoittumaan ja nyt olotila onkin suht. positiivisen odottava. Uskon ja toivon, että mahdollinen pettymys tulee olemaan kestettävä. Teki todella hyvää muistuttaa itseään siitä, että joka ikinen kerta olen ollut melkein varma onnistumisesta. Nyt ehkä viimein pystyn näkemään molemmat lopputulokset mahdollisina.

Pystyn ottamaan omat spekulointini huumorilla vaikka haluankin niihin uskoa. Eilinen on hyvä esimerkki. Löysin raskausoireita vaikka mistä, jotkut hieman uskottavampia ja toiset taas melko mielikuvituksekkaita. Näitä olivat mm. hyvä ja rauhallinen mieli (ei pms oloa), rintojen turpoaminen, tunteikas olo lasten keskellä töissä ( :D ), nopeat kivuntuntemukset alavatsassa esim. kumartuessa (veikkaan vatsalihaksia), iskiasmainen alaselkäkipu. Kaiken huipuksi mulla pamahti päälle aivan järkyttävä migreenikohtaus kun pääsin illalla kotiin ja välittömästi muistin, että eräässä seuraamassani blogissa odottaja kärsi migreenistä alkuraskauden aikana. Pari päivää olen myös ollut todella räkäinen ja aivasteleva aamuisin (en taida olla ainoa...).

Sanoinkin vaimolle, että JOS nämä ovat raskausoireita niin toivottavasti loppuraskaus ei ole yhtä vaikea. Migreeni, selkäkipu ja räkäisyys ei ole kiva yhdistelmä.

Kaksi yötä vielä odotettava ennen testaamista. Jos tämä yritys ei onnistu niin suunnitelmissa on taas tauko ja varmasti keskustellaan hyvin perusteellisesti miten jatketaan. Onko inssejä enää järkevä tehdä ja kuinka halukkaita ollaan lähtemään IVF:ään? Kuika paljon esim. lääkkeillä tuettu kierto auttaa onnistumisessa jos mun ovulaatioissa ei varsinaisesti ole ollut ongelmia?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Piinapäivien piina!

Noni. Löytyihän se semmoinen raskausoire jota en ole vielä kokenut. Nimittäin selkäkipu. Koko eilisillan mulla jomotti alaselkää just samalla tavalla kun menkkojen ekana päivänä. Ja kyllä. Rikoin taas lupaukseni ja googletin. Joten tässä sitä sitä taas ollaan. Raskaana kunnes toisin todistetaan.

Mä olen tosi turhautunut ja ärsyyntynyt itseeni. Hetken ehdin jo kuvitella, että tällä kertaa osaan ottaa rauhallisesti ja tyynesti vastaan kaikki tuntemukset. Se on mun suurin pelko, että olen täysin varma raskaudesta eikä sitä ole koskaan ollutkaan. Joka ikinen tuntemus vain vahvistaa mun varmuutta eikä aivot ota vastaan järjen ääntä. Ja mä oikeesti olen järkevä ihminen!

Kirjaanpas huvikseni oireita mitä mulla on ollut missäkin yrityksessä:

1.
- kipeät rinnat
- herkkä hajuaisti
- huono-olo

2.
- pikku tippa verta paperissa viikko inssistä

3.
- vatsaa nippailee
- rinnat on kipeet
-alaselkää särkee (hei oonhan mä kokenut myös tämän!)

4.
- flussainen olo
- lämmön nousu
- outo euforinen olo
- himo cocikseen

Teki ihan hyvää lukea noita edellisiä yrityksiä. Sain vähän mun päätä pois pilvistä ja hieman realistisemman katsantokannan. Tai itseasiassa just nyt mulla on semmonen olo, että ei tääkään kerta onnistunut kuitenkaan. Haluaisin olla neutraalin positiivinen ja hyväksyä tyynesti kaikki vastaan tuleva mutta se tuntuu mahdottomalta. Päässä velloo jatkuvasti juupas - eipäs taistelu ja mua turhauttaa kun en voi mitenkään vaikuttaa lopputulokseen.

Päätin testata jo torstaina koska mulla on silloin vapaapäivä. Eiköhän se tulos jo 13 päivää inssistä ole luettavissa. Eikä pregnylinkään pitäisi enää vaikuttaa koska pistin sen keskiviikkoiltana ja torstaina siitä on 15 päivää.

Enää neljä päivää.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ei tunnu missään

Huomenna on viikko inssistä. Nyt voin rehellisesti sanoa, että aika on mennyt todella nopsaan. Toisaalta se ajan matelu luultavasti alkaa vasta kun H-hetki alkaa lähentyä. Tällä kertaa erikoista on ollut se, ettei ole ollut mitään erikoista. Ei siis edes niitä normaaleja oviksen jälkeisiä oloja. Mulla on yleensä rinnat kipeät ja turvoksissa melkein puolet ajasta. Se alkaa oviksesta ja loppuu muutama päivä menkkojen alkamisesta. Tämä on oikeasti aika häiritsevää ja pahimillaan aika tuskallistakin. Mutta tosiaan, nyt ei tunnu missään.

Positiivinen tyyppi päässä sanoo hyvä vaan, että nyt tuntuu erilaiselta kun yleensä. Sitten taas se pessimisti realisti varottelee ties millä hormoonihäiriöillä. Minä siinä välissä lallattelen sormet korvissa, ja yritän olla kuuntelematta kumpaakaan. Aika hyvin oon onnistunutkin.

Viikon päästä olotila on luultavasti aika tuskainen. Mietin jo valmiiksi miltä tuntuu mennä perjantai-illaksi töihin kummassakaan tapauksessa. Onneksi töissä ei ole hirveästi aikaa ajatella omia juttuja.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Viides inseminaatio

Keskiviikko iltana pistin Pregnylin ja plussa tuli torstaina aamulla. Tunnustelin jatkuvasti tuntemuksia alavatsalla koska pelkäsin, että ovis tulee liian aikaisin. Torstaina ei tuntunut vielä mitään mutta perjantai aamuna alkoi pieni jomotus. Huvittavaa kyllä mutta mitä lähemmäs Helsinkiä vaimon kanssa päästiin niin jomotus vaan koveni ja lopulta huipentui kunnon menkkakipumaisiin nippailuihin kun istuimme kahvilassa klinikan vieressä. Vähän epäileväisesti suhtauduin näihin ovisoireisiin ja mietin, että varmasti kyse on kuitenkin jostain suolitukoksesta koska muuten olisi hieman liian sopivaa. Mulla on muutenkin taipumusta kaikenmaailman valeraskauksiin niin ajattelin tuonkin olevan joku valeovulaatio.

Päästiin lääkäriin ja sanoin hänellekin, että just tuntui siltä kuin rakkula olisi puhjennut. Naurettiin yhdessä sille kuinka oireet pamahtivat päälle heti kun klinikka oli näköpiirissä. Ultrassa näkyi, että follikkeli on puhjennut mutta siitä on vain vähän aikaa koska follikkelin paikka näkyi vielä tummanana. Kohdussa oli myös nestettä. Saattaa siis olla, että ovulaatio oli tapahtunut noin puolisen tuntia ennen inseminaatiota. Nyt ei pitäisi olla ajoituksesta kiinni!

Siittiöitä lähti matkaan 8 miljoonaa liikkuvaa, kalvot näyttivät taas hyvältä ja limaa oli runsaasti. Myös edellisellä käynnillä otetut verikokeet näyttivät hyvältä. Kilpirauhasarvot olivat kuulemma priimaa ja prolaktiinikin hyvä. Nyt siis vaan tuuria peliin! Ei haluttaisi enää ennakko-odottaa.


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Viidennen yrityksen kynnyksellä!

Käväsin tiistaina Helsingissä folliultrassa. Tai no sana "käväsin" ei taida olla kaikista kuvaavin sille reissulle. Helposta pikavisiitistä bussilla Helsinkiin ja seuraavalla takaisin tulikin vähän pidempi
 johtuen tästä järkyttävästä säästä. No ihan ensiksikin bussi oli aamulla reilut puolisen tuntia myöhässä, joten jouduin soittelemaan klinikalle, etten ehdi varaamaani aikaan. Olin jo valmistautunut siihen, että aika pitää peruuttaa mutta onneksi sen sai siirrettyä reilun tunnin päähän lääkärin toimistoajalle. Bussin odottelu 15 asteen pakkasessa alkoi loppuvaiheessa olemaan hyvin epämukavaa kun isovarpaat olivat niin jäässä, että kynnet tuntuivat irtoavan. Lopulta bussi tuli ja pääsin ihanan lämpimään sisätilaan ja sain jopa varpaanikin lämpimiksi. Tässä vaiheessa tajuan, että ostamani paluulippu on käyttökelvoton koska se lähtee liian aikaisin. Ostin netistä uuden lipun mutta vapaita paikkoja oli vasta tuntia myöhemmällä bussilla kuin olisin halunnut.

Kun bussi lähestyi Helsinkiä niin lumisade pikku hiljaa paheni ja perillä olikin aikamoinen myräkkä. Onneksi klinikka on ihan Kampin terminaalin vieressä niin en montaa askelta joutunut siinä säässä ottamaan. Itse lääkäriaika oli todella hyvä. Juteltiin pitkät pätkät ja sain moneen miettimääni asiaan lisävalaistusta. Itseasiassa oli ihan hyvä, että aika olikin myöhemmin koska lääkärillä ei ollut seuraavaa potilasta odottamassa niin juteltiin varmaan tuplasti niin pitkään kuin normi aika olisi ollut.

Ensinnäkin puhuttiin tietysti tästä kierrosta ja mitä on suunnitelmissa. Ultrassa näkyi 16mm follikkeli ja hyvät kalvot. Heti alkoi tietysti jännittämään, että pamahtaako se ovis taas lauantaina kun folli on jo tuo kokoinen. Päätettiin sitten lääkärin kanssa, että pistän tällä kertaa Pregnylin keskiviiko iltana klo 22 (eli ihan kohta!) ja varataan suoraan inssille aika perjantaille. On todella helpottavaa kun ei tarvitse jännittää ajankohtaa. Nyt vaan tietysti jännittää se pistäminen vaikka kynällä pistämisestä todella paljon kokemusta onkin. Niin ja se lääkkeen valmistelu on aikamoista askartelua näin kokemattomalle! Ampullien avaamista, aineiden sekoittelua ja neulojen vaihtelua. Toivottavasti en mokaa siinä.

Puhuttiin myös tulevaisuuden mahdollisista hoidoista ja kyselin mikä olisi seuraava asken jos nämä luonnonkiertoon tehdyt inssit ei tuota tulosta. Puhuttiin sitten lääkkeistä joilla kiertoa voi avustaa ja myös IVF hoidosta. Kysyin tehdäänko väestöliitossa IVF hoitoja naispareille puolison munasoluilla. Lääkäri sanoi, että hoitoja ei tehdä ellei ole lääketieteellistä syytä käyttää muita kuin omia soluja. Syyksi lääkäri sanoi sen, että raskaudessa on enemmän riskejä kun käytetään lahjamunasoluja. En sitten tiedä kuinka vakavista riskeistä on kyse mutta saattaa olla, ettei meille vaimon solujen käyttäminen ole niin tärkeää, että oltaisiin valmiita ottamaan riskiä. Täytyy miettiä tätä tarkemmin sitten jos se tulee ajankohtaiseksi. Multa otettiin myös pari verikoetta, joilla suljetaan pois asioita mitkä voi aihuttaa ongelmia raskaaksi tulemisessa. Multa tutkitaan siis kilpirauhasarvot ja prolaktiini. Saan varmaan perjantaina tietää miltä ne näyttivät. Lääkäri lupasi kyllä soitella jo aikaisemmin jos niissä on jotai hälyyttävää.

Kysyin myös asiasta joka on mua mietityttänyt ja vaivannut jo pidemmän aikaa, nimittäin mun ylipaino. Mä olen suhteellisen perinteinen jojolaihduttaja. Mä oon viime vuoden aikana laihtunut ja lihonut takaisin 12 kiloa (joista suurimman osan nyt syksyn aikana) ja nyt kun mietin niin teen ihan samaa vähintään kerran kahdessa vuodessa. Nyt olen taas laskusuhdanteessa mutta painan aikalailla saman kuin silloin kun käytiin ensikäynnillä. Painoa on liikaa parhaillaan siis noin 20 kiloa. Mun ongelma ei ole sen saaminen pois vaan se että saisin sen pysymään poissa. Mä tiedän, että ylipaino voi vaikuttaa raskaaksi tulemiseen ja olenkin todella ahkerasti googletellut siitä lisää tietoa. Ylipaino voi aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä mutta muista ongelmista en ole löytänyt tutkimustietoa. Siis erityisesti juuri ylipainon vaikutuksista hedelmällisyyteen. Kyselin lääkäriltä myös tästä ja lääkäri ei vaikuttanut olevan erityisen huolissaan mun ylipainosta. Kannusti kuitenkin pudottamaan painoa ja tekemään pieniä pysyviä elämänmuutoksia. Juteltiin siitä pitkään ja taas sain vähän lisää motivaatiota elää terveellisemmin ja liikkua. En kuitenkaan saanut mitään tarkkoja tutkimustietoja mihin muuhun kuin ovulaatiohäiriöihin ylipaino vaikuttaa hedelmällisyydessä. Saattaa olla, että mentiin puhuessa vähän sivuraiteille varsinaisesta kysymyksestäni. Jos jollain on kertoa tai linkata tästä lisätietoa niin olisin kovin kiitollinen.

Ollaan puhuttu vaimon kanssa ja nyt puhuin myös lääkärin kanssa siitä, että jos nyt ei tärppää niin pidetään taas taukoa. Taukoon on muutamakin syy. Ensinnäkin meillä on molemmilla muutama kuukausi aika kiireistä aikaa töissä ja toiseksi yritetään yhä saada taloutta kuntoon ja rahaa säästöön. Kolmas syy on se, että haluan pudottaa painoa, ennen seuraavaa yrityskertaa. Haluan ainakin 5 kiloa pois mutta mieluiten 10. Haluan tehdä sen kuitenkin niin etten stressaa sitä tai vedä itseäni liian tiukille, jotta saisin pysyviä tuloksia aikaan. Ehkpä yritetään uudestaan huhti-toukokuussa jos nyt ei tärppää.

Mutta nyt on tärkeintä se, että perjantaina on inssi! Hurraa!


maanantai 4. tammikuuta 2016

2 vuotta ennakko-odottamista

8.1.2014 kirjoitin tämän blogin ensimmäisen tekstin. Nyt voisi olla hyvä aika tehdä pieni yhteenveto tapahtumista.

Blogin aloittamista oli edeltänyt ainakin vuoden harkinta-aika siitä halutaanko lapsi vai ei. Loppusyksystä 2013 tehtiin päätös lähteä tähän ja silloin varattiin rahan säästämiseen 2 vuotta eli päätettiin hakeutua klinikalle lokakuussa 2015. Yllättäen saatiinkin niin paljon veronpalautusta, että aikaisettiin suunnitelmaa melkein vuodella ja oltiin ensikäynnillä jo tammikuussa 2015. Ensikäynnistä ensimmäiseen inssiin kesti reilut 3 kuukautta ja lopulta inseminaatio oli 2.5.2015. Odotukset oli korkealla mutta alashan sieltä tultiin rytinällä. Pettymyksen voimakkuus tuli yllätyksenä. Nyt muuten alkaisi olla raskaus tosi pitkällä jos ekasta olisi tärpännyt.

Ekan yrityksen jälkeen klinikka oli muutto/kesätauolla ja pari kiertoa piti odotella. Seraavat kolme yritystä olivat peräjälkeen heinäkuun lopussa, elokuussa ja syyskuussa. Jokainen kerta meni aika samalla kaavalla. Kaikki näytti hyvältä. Oltiin positiivisia, kunnes ei enää oltu. Syyskuun inssi oli tietysti kaikista rankin koska rahat loppuivat ja tiedettiin, että nyt on tauko edessä.

Periaatteessa meidän ongelman pitäisi olla vain huono tuuri. Mitään hirveän hälyyttävää ogelmaa ei ole löytynyt. Ainakin hedelmöittymisen pitäisi olla ihan mahdollista. Pieniä huolenaiheita kuitenkin on. Ekassa inssissä huomattiin, että mun kohtu on sydämen muotoinen. Käytiin tästä johtuen munatorvien aukiolotutkimuksessa, jossa samalla rusiskutettiin kohtuun nestettä, että nähdään kuinka vakavasta tilanteesta on kyse. Kohdussa ei kuitenkaan ollut minkään näköistä väliseinämää joka estäisi normaalia kiinnittymistä tai muutakaan häikkää. Sydämenmuotoisuus saattaa kuitenkin lisätä hieman keskenmenon riskiä. Toinen itseäni huolettava asia on lyhyehkö luteaalivaihe eli ovulaatiosta kuukautisiin. Se kestää minulla noin 10-13 päivää. Nomaalisti luteaalivaihe kestää siis 14 päivää. Ensimmäisissä inseminaatioissa oli todella ahdistavaa kun kuukautiset alkoivat huomattavasti ennen kuin pääsin edes testaamaan raskautta. Seuraavissa kahdessa inssissä käytin Lugesteronia, joka piti menkat armolliseti poissa, vaikkei se haluttuun lopputulokseen auttanutkaan pääsemään.

Viimeisimmän yrityksen jälkeen olen testaillut säännöllisesti ovista ja itse asiassa kierto on tuntunut hyvin säännölliseltä. Luteaalivaihekkin on viimeiset kuukaudet ollut 12-13 päivää. Toivottavasti sama homma jatkuu, sillä nyt on kova toive päästä takaisin tosi toimiin.

Kierron ensimmäinen päivä oli 1.1.2016 ja juuri varailin follikkeliultran tiistaille 12.2. Nyt olen sormet ja varpaat ristissä, ettei se ovis pamahda taas lauantaina. Toiveet on korkealla onnistumisesta!