keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Ihanaa joulua kaikille!

Kiireen keskellä varastan muutaman päivän joulun viettoon alkaen just nyt! Illalla pakataan autoon joululaatikot (tänä vuonna tein itse lanttulaatikon!), sienisalaatti, sillikaviaari sekä pari pussillista lahjoja ja ajellaan mun vanhempien luo.

Kotona en ole pahemmin ehtinyt tekemään mitään jouluisaa (paitsi parit ruuat viemiseksi) mutta muiden hommien lomassa olen kyllä kuunnellut ahkerasti joululauluja. Tein jopa oman spotify-listan parhaista joululauluista. Ihana päästä vanhempieni luo koristelemaan joulukuusta, syömään joulupuuroa ja viettämään aattoiltaa rakkaiden kanssa syöden, laulaen ja lahjoja jakaen.

Ostin itselleni melkein jopa vahingossa joululahjan. Kävin kirppiksellä ja löysin todella paljon kaiken näköistä tarpeellista. Jotenkin oudosti päädyin katselemaan lasten vaatteita ja näin aivan ihanan pikkuisen kirjoneulevillatakin, jossa on pieniä pässejä. En ole ostanut lasten vaatteita enkä meinaa niitä vastakaan ostaa ennen todellista tarvetta mutta tämän villatakin sujautin koriin. Se edustaa mulle sitä suurinta toivetta. Jospa ensi jouluna se olis jo totta.

Hyvää joulua kaikki ihanat lukijat! Kun aloitin tämän blogin en osannut edes toivoa, että näinkin moni tätä haluaa lukea.

Kiitos kaikki seuraamieni blogien tyypit! On mahtavaa kun saan seurata teidän elämää!

Kiitos myös siitä kaikesta korvaamattomasta vertaistuesta kaikille kommentoijille ja aivan extrapaljon iloa, onnea ja rakkautta niille samassa tilanteessa oleville, joiden toive ei ole vielä toteutunut. Tuokoon vuosi 2016 paljon vauvoja tullessaan!

4 kommenttia:

  1. Hyvää joulua ja vauvarikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti teillä on jo yksi muhimassa! :D

      Poista
  2. <3 Hyvää joulua ja peukut pystyyn ensi vuoden vauvoille!

    VastaaPoista