lauantai 24. lokakuuta 2015

10 päivää myöhemmin

Mä näin viime yönä unta, että olin inseminaatiossa terveyskeskuksessa. Makasin pöydällä jalat levällään ja huoneessa ramppasi jatkuvasti jotain porukkaa. Terkkari ei oikein tiennyt mitä tekee vaan sohi ruiskulla sinne tänne. Itse olin hyvin välinpitämätön ja ajattelin vaan, että hyvä kun täällä pääsee halvemmalla.

Tunnetila on parhaillaan tyhjä. Tuntuu, ettei ole mitään mitä odottaa. Helmikuu on niin pitkällä, että on vaikea uskoa silloin tapahtuvan mitään. Vaimolta hajosi juuri tietokone. Se tarkoittaa rahan menoa. Ja se tarkoittaa, että on vähemmän rahaa hoitoihin. Raha, raha, raha. En ajattele mitään muuta. Toisaalta haluan unohtaa koko asian. Kaikki tarkoittaa sitä tuleeko lasta vai ei. Ja vaikka sitä rahaa olisikin ja päästäisiin inssiin niin tuntuu ihan mahdottomalta, että siihen raskaustestiin koskaan oikeasti tulisi niitä kahta viivaa. Silti yrittämisen lopettaminen on mahdotonta. Tässä tosielämässäkin olisi paljon asioita mihin kiinnittää huomiota ja mitä pitäisi tehdä. Ne vaan tuntuvat just nyt aika laimeilta ja merkityksettömiltä. Pakko kuitenkin yrittää koska tiedän, ettei ne asiat aina tule olemaan mulle merkityksettömiä ja jos nyt jätän ne huomiotta kadun sitä myöhemmin.

Melkeinpä heti menkkojen alkamisen jälkeen aloitin rankan työputken jolloin en tehnyt muuta kuin töitä ja nukuin. Oli tosi hyvä, etten kerinnyt kauaa vatvomaan pettymystä mutta tajusin, että mulla saattaa olla oikeastikkin vaara masentua tässä hommassa. Aina välillä töiden lomassa muistui mieleen, etten olekkaan raskaana ja elämä tuntui todella... no juurikin siltä tyhjältä ja merkityksettömältä. Onneksi oli fyysinen ja raskas työ johon uppoutua. Yritin vaan kuluttaa päiviä, jotta pettymys helpottaa.

Olen miettinyt paljon tarvetta ja haluamista. Mä olen tähän mennessä elämääni saanut sen mitä olen halunnutkin. Tai itseasiassa usein en ole edes kerinnyt asioita kauheasti kaipaamaan kun olen ne jo saanut. Esimerkiksi parisuhde ja haluamani ammatti. En sano, että olen asiat saanut helpolla mutta vasta nyt todella tajuan miltä tuntuu kun jotain haluaa paljon eikä sitä saa.

Jätän menemättä ystäväni vauvakutsuille. En halua olla tää tyyppi. Olisinko nyt näin huonona jos oltaisiin silloin pari vuotta sitten päätetty, että ei hankita lapsia?

7 kommenttia:

  1. :( harmillista.. mut sama tunne täälläkin vähän väliä vaikka viime kerrasta jo aikaa kun inseminaatio tehtiin. vähän väliä tulee se tyhjä tunne.. Raha.. se ärsyttävä mut niin pakollinen..melkein mihin vain. Pettymys on aina vaan niin kauhee tunne.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, että meidän molempien tuuri paranee seuraavalla kierroksella. Kunhan tästä nyt vaan pääsee sinne saakka. :)

      Poista
  2. Ihan ymmärrettävää jättää kutsut väliin. Multa vaatii hurjaa ponnistelua edes painaa "tykkää"-nappia FB:ssä, kun tutut jakoi raskaus- ja vauvauutisia. Saati että olisi pitänyt olla paikalla juhlimassa!

    Kumpa säästyisit masennukselta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla etten ole ainoa näiden ajatusten kanssa. :) Eiköhän tämä taas kohta laimene ja sisäinen optimisti ottaa vallan ja alkaa odottamaan seuraavaa yritystä.

      Poista
  3. Todella kurja tilanne. :( Mun mielestä on ihan normaalia ja tervettäkin masentua tällaisessa tilanteessa, ainakin niin kauan kun masennus ei muutu krooniseksi. Tarkoitan siis, että on tilanteesta johtuvaa masennusta, joka on luonnollinen reaktio siihen kun elämä potkii päähän, ja sitten on masennus sairautena, joka johtuu aivokemiasta eikä ole kovinkaan riippuvainen siitä kuinka hyvin tai huonosti elämässä menee. Niin en olisi huolissani jos nyt masentaa. :)

    Me käytiin kerran juttelemassa Väestöliiton psykologin kanssa viime kesänä, ja se psykologi sanoi mielestäni hyvin, että tää meidänkin lapsenhankintamatka on oikeasti ollut paljon pidempi kuin vain ne tehdyt hoidot, että kyllä sitä saa olla väsynyt kun ei vieläkään ole tärpännyt. Me oltiin ehkä tunnettu syyllisyyttä, kun koettiin 7 kuukauden sisällä 5 inseminaatiota, koeputkihedelmöitys ja keskenmeno, kun ajateltiin että 7 kuukautta on vielä lyhyt aika yrittää lasta. Psykologi sitten onneksi muistutteli meitä, että me ollaan aloitettu tämä prosessi huomattavasti aiemmin jo henkisellä tasolla. Ja onhan se nyt selkeästi eri asia, että onko tehnyt klinikalla 4 inseminaatiota, vai onko heteropari yrittänyt kotona 4 kierron ajan, jälkimmäinen tapa on ilmaista ja henkisesti huomattavasti vähemmän raskasta.

    Mä en oikein osaa antaa muuta neuvoa, kuin että yritä olla armollinen itsellesi ja anna itsellesi tilaa olla myös surullinen, jos siltä tuntuu. Juuri nyt ei kannata tuntea syyllisyyttä vauvakutsujen väliinjättämisestä. Jos pystytte lohkaisemaan säästöistänne rahaa, että kävisit / kävisitte psykologilla juttelemassa, siitäkin voi olla apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös syyllisyys siitä, että nyt jo oon tosi väsynyt vaikka takana on vasta 4 inseminaatiota. Toisaalta se on ihan totta, että henkisesti tää on ollut todella paljon pidempi juttu. Meillä alkoi tää jo 2 vuotta sitten kun alettiin säästämään rahaa ja suunnittelemaan. Klinikan ensikäynnistäkin on parin kuukauden päästä vuosi.

      Eiköhän tää tästä. Yritän keskittyä asioihin jotka on hyvin. Niitäkin on paljon. :)

      Poista