tiistai 11. elokuuta 2015

Ylös kuopasta!

Mikä siinä onkin, etten pysty hallitsemaan sitä valtavaa pettymystä ja pelkoa minkä epäonnistunut inseminaatio herättää. Mieli oli niin musta, että olin lähes varma, että mussa on jotain peruuttamatonta vikaa eikä lasta koskaan tule.

Osittain epätoivoa lisää rahattomuus. Me kun ei olla mitenkään varakkaita. Kun lähdettiin tähän hommaan päätettiin, että säästetään ensiksi niin paljon rahaa, että me voidaan käydä kolmessa inssissä. Seuraava on siis viimeinen ja sitten on pidettävä taukoa. Rahat loppuu ja sitä pitää säästää lisää.

Nyt on kuitenkin uusi foillikkeliultra varattuna ja keskenmenopelot (ainakin tällä hetkellä) haudattu. Ensi kertaan ehkäpä hormonit avuksi. Kyllä tää tästä!

Kun pääsisi edes oikeana testipäivänä testaamaan!

7 kommenttia:

  1. Epäonnistunut hoito on rankkaa käsiteltävää. Itsellä menee eka viikko aina vihaisena ja surullisena. Yleensä folliultran jälkeen vasta tajuaa, että täähän voi onnistua! Toivottavasti tämä kolmas kerta nyt toden sanoo, ettei tarvitse alkaa stressata rahastakin.

    Tästä tulee hyvä kierto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos sympatiasta! Mulla jotenkin heti auttoi kun tajusin, että ihan kohta pääsee taas yrittämään.

      Poista
  2. Pettymyksen määrää on kieltämättä vaikea ennakoida. Silloinkin, vaikka tietäisi onnistumisprosentit. Eikä se rahapuoli meillä naispareilla tai itsellisillä naisilla ainakaan kevennä oloa. Lohduttavaa on, että monasti raskaus saadaan alkamaan 3-4 inseminaatiokerralla. Toivotaan, että teillä nyt tällä kolmannella :) Isosti tsemppiä tuleviin viikkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmismieli on kyllä erikoinen. Joitain tunteita ei vaan pysty hallitsemaan. Jospa meillä se anha klisee oliskin tottta ja kolmas kerta sanoisi toden! ;) Kiitos tsempistä!

      Poista
  3. Harmi ettei onnistunut tällä kertaa. :( Tsemppiä uuteen kiertoon!

    VastaaPoista
  4. Hei,

    blogissani http://hehkua.blogspot.fi/ on sinulle Liebster Award –haaste ja kysymyksiä, jotka halusin sinulta kysyä.

    VastaaPoista