sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Follikkeliultra nro 2

Sateinen sunnuntai. Paras hetki päivittää blogia.

Perjantaina käväsin Helsingissä ultrassa tarkistamassa tilanteen. Oon ollut hieman huolestunut kun kierrossa on ollut kaiken näköistä epäsäännöllisyyttä. Ensiksikin se ekan inssin kierto jossa menkat tulivat  pari päivää ennen testipäivää. Seuraavassa kierrossa taas ovulaatio tuli kierron 10:tenä päivänä vaikka ihan muutama päivä aikasemmin ultrassa näkyi vain 9mm foilikkeli. Sitten tulikin parin kierron tauko jossa molemmat kierrot olivat tosi pitkiä. Ensimmäinen 31 päivää ja seuraava jopa 35 päivää. Vähän harmittaa kun en testaillut ovista niin niistä ei ole mitään tietoa. Nyt kuitenkin suhteellisen hyvä mieli tästä kierrosta koska siellä näkyi ihan normaali 12mm follikkeli.

Väestöliiton klinikka oli tosiaan muuttanut tässä välissä Olavinkadulle ja vaikka luulin olevani ajoissa ja luulin, että löydän paikan helposti niin tiukillehan se meni. Kiitos älypuhelimen ja google mapsin navigaattorin löysin edes oikean rakennuksen. Rakennus vaan oli aika iso ja oikean rapun löytämiseen meni niin paljon aikaa, että taisin olla vastaanotossa 2 minuuttia ennen varattua aikaa. Pääsinkin melkein heti sisälle. Mulla oli ihan uusi lääkäri joka oli ripeä mutta mukava. Ultrattiin ja tosiaan 12mm follikkeli sieltä olisi tulossa. Varovainen arvio oli, että keskiviikolle voisi odottaa positiivista tulosta. Nyt siis menossa on testailu. Itseasiassa aloitin jo torstaina koska tuolla oli se yksi kierto jossa ovis tuli niin aikaisin mutta nyt saa luvan kasvaa vielä ja mieluiten sinne keskiviikkoon asti tai jopa yli.

Jos ovis-plussa tulee keskiviikkoaamuna niin soittelen klinikalle, että olisko aikaa samalle päivälle koska ollaan joka tapauksessa silloin koko päivä Helsingissä. Lääkäri sanoi tämän varmasti onnistuvan vaikka normaalisti (lauantaita lukuun ottamatta) aika varataan seuraavalle päivälle. Toivottavasti ovis tulee silloin niin ei tarvitse erikseen ajella eikä vaimon tarvitse ottaa vapaata töistä. Toisaalta ristiriitaiset tunnelmat koska keskiviikkona meillä on todella paljon tekemistä siellä Helsingissä. Mutta tosiaan. Mulla on dramaattinen ovulaatio. Mitä tärkeämpää tekemistä olisi tiedossa niin sitä varmemmin se tulee just silloin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti