maanantai 25. toukokuuta 2015

Kyllä nyt kärsimätöntä koetellaan!

 Tais lykkääntyä meidän seuraava inssi tuonne syksymmälle.

No alotanpas alusta. Kävin siis munatorvien aukiolotutkimuksessa viime viikolla. Vaimo joutui olemaan töissä, joten junailin keskenäni Helsinkiin. Tutkimus jännitti etukäteen jonkin verran koska käskettiin ottamaan särkylääkettäkin tuntia ennen. Jännnitti tietysti tulokset ja se onko tutkimus kivulias. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Tutkimuksessa ruiskutettiin kohtuun nestettä ja ilmaa ja katsottiin ultralla kulkeutuuko ne munatorviin. Samalla näkyi myös kohdun muoto paremmin. Munatorvet olivat auki ja kohdussakaan ei liiemmin ollut häikkää. Eli siis se on lievästi sydämen muotoinen mutta mitään väliseinää ei onneksi näkynyt. Kaikki niiltä osin siis ok.

Pienehkö huolen aihe on kuitenkin mun edellinen kierto. Inssin jälkeenhän mulla alkoi yllättäen menkat jo kolme päivää ennen testipäivää. Eli ovulaation ja kuukautisten välissä oli vain 11 päivää. Lääkärin kanssa siitä juteltiin ja se sanoi, että se saattaa olla merkki matalasta keltarauhashormoonista. 11 päivää on siinä rajalla ja heti siitä lyhyempi aika on jo selvästi epänormaalia. Tätä pitää siis seurata ja jos tilanne toistuu niin sitten hormoonit kehiin. Jokainen kierto on omansalainen eli saattaahan se olla, että tämä oli vaan huonotuurinen poikkeus.

Ultrassa löytyi myös 9,5 mm munarakkula ja sovittiin, että tulenkin jo heti tällä viikolla inssiin. Ehdin jo olemaan aika innostunut. Lääkäri käski aloittaa testaamisen lauantaina mutta puhuttiin, että ovis tulee mitä luultavimmin keskiviikkona. Lauantailla meillä oli semmoista ohjelmaa mitä oltiin järjestelty monta kuukautta ja aamulla melkein meinasinkin unohtaa koko testauksen. Järkytys oli suuri kun siellä se hymynaama paistoi. Miksi se tuli jo nyt! Ei siis tässä kierrossa päästy inssiin. Lauantain tapahtuma oli pakko hoitaa.

Soittelin tänään klinikalle ja sieltä rauhoiteltiin, että jokainen kierto on erilainen. Valmistauduin siihen, että kuukauden päästä sitten taas mutta hoitaja muistutti Väestöliiton klinikan tulevasta muutosta ja kesätauosta. Näyttää siis siltä, että seuraava inssi tulee olemaan heinäkuun puolenvälin jälkeen, ellei tässä nyt taas tule jotain estettä.

No nyt vaan täytyy asennoitua lomailemaan ja rentoutua myös tämän homman suhteen. Tavallaan ihan jees koska ehkäpä saisin kropan parempaan kuntoon kesän aikana niin voisi mahdollisuudet parantua ja tuleva raskauskin sitten helpompi. Eli paljon aurinkoa iholle (joka on aika pahassa kunnossa kun lopetin biologisen lääkityksen tammikuussa), hyvää ja terveellistä ruokaa ja liikuntaa ja stressitöntä elämää. Vaimo ja käly yrittävät houkutella mua niiden kanssa Helsinki midnight run tapahtumaan juoksemaan 10 km elokuun lopussa. Se tarkoittaisi sitten sitä, että pitäisi kesä treenata koska nyt ei menisi edes 2 km. Täytyy vielä harkita haluanko mitään noin rankkaa tavoitetta.

Aloitin myös taas ruokavalion saadakseni psorin kuriin mutta nyt päätin aloittaa suoraan todella tiukan autoimmuuniprotokollan kuukaudeksi ja siitä pikkuhiljaa alan kokeilemaan miten kestän eri ruoka-aineita. Mulla on ihan hyvä tunne näin viikon jälkeen. Tulehdus on selvästi rauhoittunut eikä iho enää kutia juuri yhtään. Ilmatkin tietysti vaikuttaa, mutta pääasia, että parempaan suuntaan menee.

Ihanaa kesän alkua kaikille! Toivottavasti jokapaikassa on yhtä ihana ilma kun täällä!


lauantai 16. toukokuuta 2015

Ensimmäinen kierros vuoristoradassa loppusuoralla

Saan jotain outoa lohtua siitä, että pääsen kokemaan henkilökohtaisesti sen tunteiden vuoristoradan mistä olen usein lukenut. Vaikka olisin toivonut jääväni paitsi pettymyksestä niin ymmärrän sen olevan arvokas. Jo nyt, näinkin vähäisellä kokemuksella tiedän, että olen muuttunut.

Keskiviikkona kun vuoto alkoi tuntui, että joku olisi vaan kääntänyt kupin nurin ja kaikki kallisarvoinen, huolella kasvatettu ja vaalittu valuu ulos. Aiemmin kuukautiset oli merkki siitä, että kaikki on kunnossa ja nyt vaan mahdollisuuden tyhjennys. Menkat tuli muutenkin ihan puun takaa. Jostain syystä en kertaakaan vakavissani ollut miettinyt, että se olenko raskaana vai en selviäisi näin. Kuvitelmissani tein aina testin ja sitä jännitettiin yhdessä. Nyt vaan aloin vuotamaan yksin.

Moni varmasti ajattelee, että tämähän oli vasta ensimmäinen yritys eikä vielä kannata olla pettynyt. Minä ihmettelin itsekkin voimakasta reaktiotani mutta sitten tajusin mistä se johtuu. Mä menetin haaveen (ehkä jopa alitajuisen odotuksen) täydellisyydestä. Siitä, että juuri minä olen se tyyppi joka tulee ekasta raskaaksi. Juuri mun munasolut ovat vain odottaneet tilaisuutta hedelmöittyä ja tarttuvat siihen heti. Kuinka mun äiti voi olla ylpeä kun suvun naisten hedelmällisyys on periytynyt mullekin. Vaikken hetero olekkaan. Mä hoidan mun osuuden meidän perheen lapsen hankinnasta vaivatta. Täydellisesti.

Nyt mä jouduin kohtaamaan ihan oikeasti pelon siitä, mitä jos mun vartalo ei koskaan tule kantamaan lasta. Jollei se pysty siihen. Jos tuotankin pettymyksen paitsi itselleni niin myös vaimolle, äidille, isälle, mummolle, ystäville. Jos näen koko loppuelämäni raskaana olevia naisia joka kulman takana pääsemättä itse koskaan sinne.

Nyt mä olen kuitenkin jo tässä pisteessä. Tästä pettymyksestä ja pelosta tuli osa mua ja tärkeä kokemus mun elämässäni. Pääsen tästä yli, opin tästä jotain ja osaan arvostaa taas enemmän sitä mitä mulla on.

Uutta kohti!

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Liian tuttu tunne

Heräsin aamulla tuttuun tunteeseen. Mahassa vihloi ja turvotti. Tunne oli ihan liian tuttu ollakseen raskausoire, joten aloin laskeskelemaan päiviä voisiko menkat jo tulla ja periaatteessa voisivathan ne. Nyt tuli jo vuotoakin sen verran, että toivo taitaa olla mennyttä.

Mä ooon yksinäni kotona ja mietin pitäisikö soittaa vaimolle töihin. Toisaalta en halua pilata toisen päivää kun joutuu kuitenkin olemaan iltaan saakka töissä mutta toisaalta haluaisin hirveesti puhua sen kanssa.

Tää tarkottaa sitten sitä, että enskierto menee tutkimuksia tehdessä. Munasarjojen aukiolotutkimus sekä kohdun tarkempi syynäys (eli löytyykö sieltä ylimääräistä kalvoa joka pitää poistaa). Ehkäpä sitten kesällä uusi yritys. Pettymys on kova mutta varmasti tästäkin päästään yli. Itseasiassa alusta saakka ajattelin, että eka kerta tulee olemaan "harjoituskierros" ja sitten vasta alkaa tositoimet. Vähän se ajatus tässä välissä pääsi unohtumaan mutta nyt se tuntuu taas lohdulliselta.

Silti se pieni toivon kipinä kuiskuttelee, että pitäisi tehdä testi. En kyllä tee. Paitsi jos vuoto ei koskaan alakkaan kunnolla.

Pakko ajatella hyviä juttuja: työhommat kesän jälkeen helpottuu ja voin juhlia kunnolla vaimon tulevia synttäreitä.


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vasta 4 päivää inssistä!

Nyt tiedän miksi tätä aikaa kutsutaan muissa blogeissa piinapäiviksi. Voin kuvitella, että 2 viikkoa voi olla piinaavan pitkä aika varsinkin jos inssejä on jo useampi takana. Meidän inssi oli 4 päivää sitten ja en muista koska viimeksi aika olisi kulkenut näin hitaasti. Ajattelin etukäteen, että yritän vaan olla ajattelematta koko asiaa mutta nyt tajuan kuinka naurettava ajatus se on. Ensimmäiset 2 päivää tunsin joka ikisen nipistyksen ja suolen murahduksen. Tuntui, että mieli yritti ajatuksilla saada jotain tapahtumaan. Kohdussa tuntuikin kaksi päivää semmoista menkkakivun tyyppistä tunnetta. Järkevänä ihmisenä selitin itselleni, että se voi ihan yhtä hyvin olla myös ovulaatiokipuja tai liittyä muuten vaan inseminaatio-operaatioon. Eilen mun rinnat tulivat kipeäksi ja taas tulvahti lisää toivoa. Järkevänä ihmisenä muistin taas, että mulla tulee aika usein rinnat kipeäksi ovulaation jälkeen vaikken olisikaan raskaana.

Oireiden perusteella taitaa olla joka tapauksessa mahdotonta ennustaa mutta mieli arvuuttelee sitä silti. Välillä ajattelen, että no meillähän on ihan hyvät mahkut ja välillä taas olen aivan vakuuttunut siitä, ettei siellä ole mitään.

Jotenkin ironisesti mulle vielä selvisi, että mulla saattaisi olla aikas mahtavia työtilaisuuksia juurikin niihin aikoihin kun tästä inssistä aikansa saanut lapsi tulisi maailmaan. Ja itse asiassa kirkkain silmin otinkin ne jutut vastaan. Saattaahan se olla, että lasta ei tosiaan tulekkaan ja kyllä sitten harmittaisi kun on kieltäytynyt hommista.

Tovon silti, että mun mahassa on elämää... muutakin kun suolistobakteereja.


lauantai 2. toukokuuta 2015

Ihka ensimmäinen yritys! - iloa ja jännitystä maustettuna pienellä huolella

No nyt se on ohi! Siellä ne siittiöt etsivät kohdettansa parhaillaan. Saattaapi olla, että varsinainen ovulaatio tapahtuu kuitenkin vasta huomenna, joten saavat luvan siihen asti olla kärsivällisiä.

Aloitanpas ihan aamusta! Mulla oli kello soimassa 7.45, jotta kerkiän tehdä testin ja sitten heti soittaa klo 8 klinikalle jos tulee positiivinen. Heräsin kuitenkin jo vähän vaille 7 ja yrtin kovasti saada takaisin unen päästä kiinni. Päähäni kuitenkin pälkähti ajatus, että mitä jos sitä positiivista ei tulekaan, joten unta oli turha enää odottaa. Tein testin ja palasin tikun kanssa takaisin sänkyyn odottamaan (onneksi clearblue-testissä on se kuori, ettei tarvitse pissaista tikkua laittaa yöpöydälle). Jostain kumman syystä meinasin torkahtaa siinä 3 minuutissa mutta havahduin kuitenkin ennen nukahtamista. Tässä vaiheessa ei ole varmaankaan kovin suuri yllätys että hymynaamahan siellä oli. Taisin hihkasta, että Jes! kun vaimokin heräsi ja iloitsi. Nukahdettiin vielä hetkeksi ja kahdeksalta heräsin soittamaan klinikalle.

Saatiin aika yhdeksi, joten meillä oli hyvin aikaa aamutoimiin ja Helsinkiin ajeluun. Helsingin päässä käytiin vielä kahvillakin. Tässä välissä muuten pakko mainostaa Hietalahden kauppahallin Soppakeittiötä. Jätetään auto usein siihen lähelle ja ollaan nyt pari kertaa käyty siellä. Ihana paikka ja ruoka tosi hyvää. Ekalla kertaa syötiin buillabaisse-kala-äyriäissopat ja nyt ihanat mantelipullat kahvin kanssa. No taas asiaan! Oltiin hyvissä ajoin odottelemassa klinikalla ja siellä oli 2 muutakin pariskuntaa. Odoteltiin yhteensä varmaan 40min eikä siinä muuten mitään mutta mulla oli aika kova pissahätä. En meinaan käynyt pissalla kun ohjeissa luki että operaatio onnistuu paremmin jos rakko on täynnä. Mua jännitti enemmän kuin kertaakaan koko prosessin aikana. Lopulta päästiin sisään ja meillä oli eri lääkäri kuin normaalisti. Lääkäri oli todella mukava ja perusteellinen. Erityisen ihanaa oli se, että hän otti vaimon tosi hyvin hoitoon mukaan.

Aluksi ultrattiin, että nähdään missä vaiheessa mennään. Sain kovasti kehuja kauniista kalvoista, virkeästä kohdusta (se teki semmosta aaltoilua joka kuulemma kuuluu ovulaatioon) ja elinvoimaisen näköisistä munasoluista, jotka siellä jonottivat vuoroaan. Vasemmalla puolella oli tarjolla iso (en tarkalleen muista minkä kokoinen) munarakkula. Tässä vaiheessa lääkäri otti puheeksi mun kohdun muodon ja kysyi onko meidän varsinaisen lääkärin kanssa ollut siitä puhetta. Ja ei siis ole ollut. Kohdussa oli siis jotain häikkää mutta lääkäri sanoi, että katsotaan sitä myöhemmin ja tulosti kuvia joita voidaan inseminaation jälkeen tarkastella. Mä tietysti vähän huolestuin mutta työnsin ajatuksen pois mielestä ja keskityin vaan inseminaatioon. Lääkäri laittoi ruiskun kohdunkaulasta sisälle ja katsottiin samalla ultralla kun siittiöitä laskettiin hiljalleen sisälle. Ruiskun pää oli suunnattuna mahdollisimman hyvin vasemmalle puolelle lähelle munarakkulaa. Oli kyllä kiinnostavaa nähdä ultran avulla inseminaatio myös sisältä päin. 

Kun inssi oli suoritettu siirryttiin katsomaan kuvia kohdusta. Lääkäri selitti, että mulla on lievästi haarautunut kohtu eli hieman sydämen muotoinen. Kohtu saattaa olla pahimmassa tapauksessa jopa jakautunut kahtia mutta mulla on tosiaan kohdun pohjassa vaan semmoinen ulkonema. Itse ulkonema ei ilmeisesti haittaa mutta jos ulkonemasta lähtee ohut kalvo (jota ei siis ultralla näkynyt) niin se voi tarkoittaa kohonnutta keskenmenoriskiä. Alkio saattaa kiinnittyä tähän kalvoon, eikä tietenkään voi siinä kasvaa, vaan menee kesken. Mitä luultavimmin kaikki on ihan hyvin mutta sovittiin kuitenkin, että jos tämä inssi ei tärppää niin tehdään heti ennen seuraavaa yritystä testejä. Eli munatorvien aukiolotutkimus ja kohtua tarkastellaan tarkemmin (sanoikohan lääkäri, että sinne laitetaan nestettä jotta kalvo näkyisi paremmin... en nyt ihan muista).

Vaikka kaikki ei mennytkään täydellisesti vaan hieman huolestuttaviakin uutisia kuultiin niin silti lähdimme klinikalta tosi innoissamme pois. Nyt se tapahtui mitä varten aloitimme säästämään rahaa silloin yli puolitoistavuotta sitten. Nyt meillä on ihan oikeasti pienen ihmisen rakennuspalikat kasassa. Nyt vaan toivotaan, että ne löytävät toisensa ja kasvavat turvassa isoksi asti.


Taitaa tulla pitkä kaksi viikkoa!

Tänään se alkaa!

Pikapäivitys on hyvä tekosyy testata puhelimella bloggaamista. Ovistesti näytti vihdoin sen hymynaaman ja me lähdetään parin tunnin päästä kohti ekaa yritystä! Jännittää!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Hymynaaman metsästäjät!

Pitkä aika kerkeskin vierähtämään. Mulla oli ihan älytön työputki, joka loppui tuossa muutama päivä sitten. Nyt onkin aikaa kirjoitella vaikka joka päivä koska parhaillani oon täysin ilman työtä ja luultavasti syksyyn saakka. Syksylle on kuitenkin tiedossa uusia mahtavia haasteita. Muutama päivä sitten sain soiton ja mua pyydettiin erääseen työhön, josta olen enemmän kuin innoissani.

Samana päivänä kun sain soiton tulevasta työpaikasta olin myös foillikkeliultrassa. Siellä se lillui. 15mm foillikkeli vasemmalla puolen. Huomiselle on arvioitu optimaalinen inssiaika ja odotinkin tälle aamulle positiivista ovistestiä. Ei näkynyt hymynaamaa, ei. Hetki sitten tein uteliaisuuttani toisenkin testin (liskan) ja sekin oli selkeä nega. Testi viiva oli kuitenkin jo huomattavan tumma eli ehkäpä huomenna se naama meille siellä testissä hymyilee. Se siis tarkoittaa sitten sitä, että soitetaan klinikalle heti aamusta klo 8 ja lähdetään ajelemaan kohti Helsinkiä.

Jännittää kyllä ihan huisisti. Haluaisin hirveästi, että inssi on huomennna koska jos se on maanantaina niin vaimo ei pääse mukaan ja munkin pitää lykätä tärkeää tapaamista.

En malta odottaa, että pääsen tänne mehusteleemaan yksityiskohtaisesti meidän ensimmäistä hedelmöittymisyritystä. Heh heh. Vähän huumoria.