perjantai 31. lokakuuta 2014

Rakkaudesta

Eilisiltaisen mojovan riidan ja sen jälkeisen sopimisen inspiroimana ajattelin kirjoittaa hieman rakkaudesta. Tarkemmin eriteltynä rakkaudesta mulle läheisimpään ihmiseen, rakastettuun, parhaaseen ystävään, tulevaan vaimooni ja tulevan lapsemme äitiin. Vajaan kahden kuukauden kuluttua olemme naimisissa. Naimisiin meneminen ei meille tai minulle ole ollut mitenkään erityisen romanttinen asia tähän saakka. Menemme naimisiin pääasiallisesti sen takia, että perheen sisäinen adoptio tulee meille mahdolliseksi tulevaisuudessa. Me allekirjoitetaan sopimus, joka tekee meistä virallisesti kahden hengen yksikön. Tavallaan taloudellisessa mielessä meistä tulee firma, jonka menestykseen molemmat tekemisillään vaikuttavat. Ja se on ihan ok. Se ei lisää tai vähennä keskinäistä rakkauttamme. Itseasiassa se on aika mahtava ja motivoiva ajatus. Tehdä työtä yhteisen hyvän eteen.

Toisaalta viime aikoina hääjärjestelyjä tehdessä ja häistä puhuessa on myös sisäistänyt sen, että häät on myös meidän rakkauden juhla. Me kutsutaan meidän läheiset juhlimaan meidän rakkaudesta lähtenyttä liittoa ja halutaan sille yhteiskunnan tunnustus.

Me tavattiin reilut yhdeksän vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä eräässä oppilaitoksessa. Voin sanoa, että rakastuin tai ainakin ihastuin ensisilmäyksellä. Muistan vieläkin mitä hänellä oli päällään ja miltä hänen äänensä kuullosti kun kuulin hänen puhuvan ensimmäistä kertaa. Ystävystyttiin ja tultiin läheisiksi. Muutaman kuukauden kuluttua kävi ilmi aika perinteisesti baarissa, että ollaan salaisesti ihastuneita toisiimme. Rakastuttiin ja seuraavat kuukaudet menivät aikamoisessa vaaleanpunaisessa sumussa.

Meidän suhde on kestänyt monet kriisit ja mullistukset.Ollaan jaettu suuria suruja ja mahtavia iloja. Ollaan muututtu ja kasvettu ihmisinä ja myös kumppaneina. Monissa asioissa ollaan päästy ääripäistä lähemmäs toisiamme ja opittu luottamaan, ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Rakkautta ei tarvitse opetella mutta kaikkea muuta pitkään suhteeseen kuuluvaa kyllä.

En malta odottaa, että meistä tulee perhe.


torstai 23. lokakuuta 2014

Kaikkea meneillään!

Koko kesän tylsistelin tylsää elämääni ja musta tuntui, että oon vaan koko ajan töissä. Kun kesä kului ja syksy tuli niin olin jo aivan kypsä täysin merkityksettömään työhöni jossa kaiken huipuksi työntekijöitä kohdellaan kuin komenneltavia lapsia. Kuinka erilaista voi nyt ollakkaan! Pari viikkoa olen tehnyt työtä, jolla koen olevan merkitystä, josta pidän ja jossa saan vastuuta enemmän kuin osasin ajatellakkaan. Kieltämättä vastuu hieman painaa ja stressaa mutta toisaalta oloni on mahtava. Kuinka paljon voikaan vaikuttaa mielialaan ja jaksamiseen työn mielekkyys ja tunne siitä, että on arvostettu.

Isot asiat lähestyy ja olo on välillä jopa epätodellinen. Suunnittelenko mä todella häitä ja lapsen hankintaa? Onhan tätä asiaa nyt monta vuotta harkittu mutta silti tuntuu, että kaikki tulikin äkkiä ajankohtaiseksi. Enää kaksi kuukautta häihin! Pidettiin hääpalaveri ja katsottiin mitä pitää tehdä ja jaettiin hieman vastuualueita. Mitään ei varsinaisesti olla vielä tehty... tai no mä oon tilannut muutamia mekkoja mutta lähettänyt ne myös epäsopivina takaisin. Nytkin on yksi postissa tulossa.

Päätöksiä on myös tehtävä lapsiprojektin suhteen. Kiireellisin päätös tällä hetkellä on luonnollisesti klinikan valinta. Helsinkiin meidän on mentävä mutta siellä olisikin sitten muutama vaihtoehto. Oltiin jo puhuttu Väestöliiton klinikasta mutta joistain nettikeskusteluista sainkin siitä vähän negatiivisen kuvan. Toisaalta varmasti jokaisessa klinikassa on puolensa. Olisi kuitenkin todella ikävää joutua esimerkiksi vaihtamaan klinikkaa kesken kaiken.

Kolmas jännittävä asia on mun terveys. Olen aikasemmin puhunut mun psoriasiksesta ja siihen käyttämästäni lääkityksestä. Lääkitys on siis lopetettava viimeistään kolmisen viikkoa ennen ensimmäistä inseminaatiota. Mun ihon kunto saattaa romahtaa todella pahasti ja pelkään sen vaikuttavan raskaaksi tulemiseeen ja mahdolliseen raskauteen. Monilla psoriaatikoilla katoaa oireet raskausaikana ja sitä toivon itsekkin mutta siihen en voi luottaa. Joulukuussa on onneksi lääkäriaika ja voidaan puida kunnolla turvallisia hoitomahdollisuuksia. Ruokavalio mun pitää saada taas kuntoon.

Kaikkea siis mielessä, nyt pitäisi vielä saada asioita eteenpäinkin.

torstai 2. lokakuuta 2014

Pikaloma!

Jee loma alkoi eilen! Tiistaina heitin hanskat tiskiin viimeisen kerran vanhassa työssä ja aloitin ruhtinaallisen kolmen päivän loman. Olenkin tässä viettänyt lomaa tutustumalla uusiin työpaikkohini eli käytännössä tekemällä töitä. Noh, kerkiää sitä lomailla myöhemminkin. Pitää takoa silloin kun rauta on kuuma. Ja onhan mulla sentään huominen täysin vapaata.

Pikkuisen kolkuttelee takaraivossa pelko siitä miten yhdistän kaksi henkisesti vaativaa työtä ja sinkoilun ympäri kaupunkia bussilla tai pyörällä työpaikkojen välillä. Samalla pitäisi järkätä häitä ja välillä vähän lepäilläkin etten väsytä itseäni ihan totaalisesti. Toisaalta nämä työt kestää vaan kaksi kuukautta, joten sen ajan tekee lähes mitä vaan jos vaan aikataulut saa sopimaan. Kahden kuukauden jälkeen mulle jää käteen mahtavat työkokemukset sekä toivottavasti muutama satku extraa säästötilille vauvan hankintaa, häitä ja häämatkaa varten.

Jännittää uudet hommat mutta oon saanut kyllä hirveesti buustia itseluottamukselle jo pelkästään siitä, että mut halutaan näihin hommiin. Ja siis ihan pyytämällä pyydettiin. Ehkäpä tulevaisuudessa voisi ihan oikeastikkin häämöttää jotain vähän pitkäkestoisempaakin, jonka saisi helpommin sovitettua perhe-elämän kanssa. Nyt täytyy vaan näyttää kuinka hyvä oon ja mihin pystyn!