perjantai 22. elokuuta 2014

Kiljumista ja kyyneliä!

Kerrottiin eilen meidän parhaille kavereille suunnitelmista ja reaktio oli kyllä mahtava! Kiljumista, itkemistä, nauramista ja onnittelua! Omakin pokka petti ja ensimmäiset kyyneleet tuli vuodatettua. Kaverit haluaa ehdottomasti järjestää meille polttarit (yhteiset tietty!) ja vauvanhoitoavuksi jo ihan kinuttiin. Eilinen ilta oli todellakin sitä mitä tarvitsin! Edellisestä kirjoituksesta ehkä kuuluikin mun stressaaminen ja pelokkuus mutta eilen taas muistin sen, että täähän on ihan mahtavaa. Mä oon menossa naimisiin ja meille tulee (aika suurella todennäköisyydellä) vauva! Jeee!

Jostain syystä tästä hommasta oli tullut huomaamatta ihan liian vakavaa. Tämä on mun tähän astisen elämäni tärkein asia, joten vähemmästäkin alkaa jännittämään. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että tää on ihanaa. Kuinka mahtavaa on, että mulla on ihminen jonka kanssa haluan olla aina ja se haluaa olla mun kanssa. Jo pelkkä mahdollisuus yrittää lasta on positiivinen asia.

Järkeilemällä ja stressaamalla en kuitenkaan saa itseäni raskaaksi (ehkäpä jopa päinvastoin!) joten voin ihan hyvin rentoutua ja nauttia matkasta!

On tää elämä vaan ihanaa!

maanantai 18. elokuuta 2014

Aika juoksee - olenko valmis?

Yllättäen tajusin, että asiat on muuttuneet radikaalisti. Aikaisemmin ajattelin, että teen hyödyllisiä asioita, jotta aika kuluisi rattoisammin hoitoja odotellessa. Nyt käsitän, että hoidothan on jo ihan kohta ja paljon pitää saada aikaan ennen niitä. Pitää saada vielä tiristettyä rahaa säästöön, pitää suunnitella ja pitää häät, pitää saada ruokavalio taas kuntoon (kesärepsahdus menossa, kirjoitan siitä myöhemmin) ja painoa putoamaan ja ehdottomasti pitää oppia olemaan stressaamatta näitä juttuja tai muitakaan.

Mulla on jostain syystä sellainen olo, että oon valmistautunut lapsen hankkimiseen huonosti. Ihan älytöntähän se on. Viimeisen vuoden aikana mä oon sisäistänyt ihan valtavan määrän tietoa aiheesta ja ollaan molemmat kasvettu siihen pisteeseen, että ollaan valmiita äideiksi. Silti tuntuu, että mä en oo tehnyt tarpeeksi ja jollain kierolla tavalla se ehkä vaikuttaa siihen, etten voi tulla raskaaksi. Kuulostaa tyhmältä, eikö vaan? Mä olen siinä mielessä niin kiva itselleni, ettei mikään tunnu koskaan riittävän. Hohhoijjaa. Nyt kun kirjotan tätä niin tajuan, että mun logiikka on ilmeisesti se, että mitä enemmän teen etukäteen työtä, niin sitä varmemmin tulen raskaaksi. Voi kun se olisikin niin helppoa. Tiedän kyllä, ettei se toimi niin.

Kaiken tämän pointti: pelkään kuollakseni, ettei me saada koskaan lasta. Siksi pelottaa edes alkaa yrittämään.

Muistan aina sanoa jokaiselle jolle kerrotaan meidän suunnitelmista, että eihän sitä lasta välttämättä edes tule mutta ollaanpahan ainakin sitten yritetty.

Sateenkaariperhevalmennukseen ei onneksi ole enää kovin pitkä aika. Toivon, että kaikki se tietomäärä saa pelkoa helpottamaan. Ja onhan tässä nämä häätkin tulossa joita pitää suunnitella. Sovittiin muuten alustavasti päivä ja alustava vieraslista (nyt meitä olisi jo 20 juhlijaa). Vähän alan olemaan jopa innoissani!