tiistai 15. huhtikuuta 2014

Iloisia yllätyksiä ja odotettuja huonoja uutisia

Mulla tipahti vihdoin ja viimein jännityksellä odottamani verolappunen postiluukusta ja sydän kurkussa kurkistin tuomiota. Joka ikinen kerta se jännittää vaikka laitan aina aikas paljon extraa veroprosenttiin johtuen mun epäsäännöllisistä tuloista. Nyt olin tainnut laittaa vähän enemmänkin sitä extraa kun palautuksissa oli aikas paljon rahaa. Siellä oli niin paljon rahaa että ensi joulukuussa periaatteessa meidän vauvasäästöt on kasassa. Vuoden etuajassa. Huh huh!

No tuskin silti marssitaan vielä silloin klinikalle. Suuri osa rahoista menee tottakai säästötilille mutta taidetaan tehdä osalla jotain yhteistä kivaakin. Esim. lähteä jonnekin matkalle... vaikka häämatkalle! Niin ne rahat vaan omituisesti kertyy vaikka aluksi tuntui, ettei meillä edes ole mistä säästää.

Samassa postikasassa oli myös kirje opiskelupaikasta mihin hain. Odotetusti siellä luki, ettei opiskelupaikkaa nyt tipu. Ei ollu yllätys eikä oikeastaan edes harmittanut. Ensi vuonna yritän uudelleen ja nyt siihen saakka teen parhaani, että saan kerättyä pisteitä työkokemuksesta ja ajattelin vähän avoimessa yliopistossa opiskellakin.

Tänään myös juttelin työpaikassani hieman pomon kanssa. Mun nykyinen (tai siis yksi niistä) työpaikka vähän niinkuin lopetetaan ja syksyllä olisin täysin työttömänä. Pomo oli kuitenkin jutellut kollegoilleen ja mulla saattaisi olla syksyllä jopa enemmän töitä kuin nyt.

Me ei todellakaan rahassa kieriskellä mutta kyllä on jotenkin positiivinen olo taloudesta kerrankin. Eiköhän näilläkin pätkätöillä ja sieltä sun täältä haalituilla roposilla yhden kakaran elätä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti