perjantai 24. tammikuuta 2014

Se Perinteinen Nainen

Eilen illalla siipan kanssa lenkillä jostain jutellessamme (en enää edes muista mistä) vastasin leikilläni, että sen siitä saat kun valitset tämmösen perinteisen naisen. Naurettiin päälle mutta sitten rupesin miettimään, että niihän se taitaa vähän olla. Eikös sitä sanota että kolmikymppisenä alkaa viimeistään biologinen kello tikittää ja ne lapsihaaveet tulee (jos on tullakseen). Muitakin muutoksia on ollut ilmassa. Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota terveyteeni syömällä paremmin ja lopetin myös tupakoinnin (!!!). Lenkkeillään pariskuntana lähes joka ilta. Olen alkanut hoitaa leväperäistä  huoletonta talouttani paremmin ja ollaan jopa päätetty hankkia yhteiset talous- ja säästötilit. Kodin laittaminenkin on alkanut kiinnostaa ihan uudella tavalla (ja siivoaminen). Yksi suuri asia mielestäni on se, että meillä oli jouluna joulukuusi ja joulukoristeita. Monelle nämä asiat on varmasti olleet arkipäivää jo parikymppisestä mutta ei minulle. Ei sillä, erotutaan varmasti keskiverto kolmikymppisestä pariskunnasta aikatavalla vieläkin mutta muutamia suuria harppauksia kohti vastuullista aikuisuutta ollaan tultu.

Me ei olla kerrottu meidän lapsentekoaikeista mitenkään yleisesti. Itseasiassa ainoat jotka tietävät on mun vanhemmat. Niillekin kerrottiin oikeastaan siksi kun mun äiti oli nähnyt unta jossa tuo toinen puolisko oli kertonut äidille minun olevan raskaana. Ja äiti oli ihan innoissaan siitä unesta. Oli hieman kiusallista naureskella puhelimessa asialle kun oltiin juuri viikko takaperin päätetty yrittää sitä lasta. No juteltiin siipan kanssa asiasta ja seuraavana viikonloppuna kun nähtiin mun vanhemmat ja äiti taas otti unensa puheeksi niin kerrottiin että, säästäminen hoitoja varten on alkanut. Ja olihan ne todella iloisia. Ja mun äiti (niinkuin varmaan aika monen muunkin) on aina tiennyt että mä haluan lapsia. Siis myös silloin kun en itse sitä ole tiennyt. (tähän semmonen silmienpyörittelyhymiö)

Kavereille ei olla puhuttu mitään. Meidän kaveripiirissä on aika harvalla lapsia tai muutenkaan mitenkään vakintunutta elämää. Onneksi ihan lähipiirissä on yksi parikuukautinen vauveli. Tämän vauvan äiti varmasti on arvannut meidän haluavan lasta ja varmasti tulee olemaan ensimmäisten joukossa kun meidän suunnitelmista yleisemmin kerrotaan.

Vähän kyllä jännittää lähipiirin reaktiot. Mitään negatiivista en pelkää mutta varmasti monet tulevat yllätymään.


Ihania aurinkoisia talvipäiviä kaikille!

torstai 16. tammikuuta 2014

Tahdonko?

Olemme puolisoni kanssa seurustelleet reilut kahdeksan vuotta ja asuneet yhdessä niistä viimeiset neljä. Meillä on sitoutunut ja vakaa parisuhde, rakastamme toisiamme ja aiomme viettää loppuelämämme yhdessä. Meille tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti naimisiin menoa. Tämä johtuu muutamastakin eri syystä.

Meillä ei ole ollut tarvetta sen kaltaiselle sopimukselle. Meillä ei ole yhteistä arvokasta omaisuutta. Ei taloja, kesämökkejä tai autoja. Toisen kuolemaakaan emme ole pitäneet niin todennäköisenä, että perinnön takia olisimme naimisiin menneet.

 Romanttisessa tai sitoutumismielessä naimisiin meno ei muuta ajatuksiamme toisistamme. Emme ole kokeneet tarpeelliseksi järjestää erillistä seremoniaa sitoutuaksemme toisiimme. Emme myöskään ole mitenkään erityisen hää-ihmisiä. Valkoiset kermakakkumekot tai vähemmänkään kermakakkumaiset valkoiset mekot eivät kiinnosta kumpaakaan. Heteromaiset hääperinteet ja kymppitonnin hulppeat juhlat ovat hyvin hyvin kaukana omasta ajatusmaailmastamme.

Ja sitten on tämä Rekisteröity parisuhde asia. Niin sen meidän avioliiton nimi on todellakin rekisteröity parisuhde. Eikö riitä, ettei meillä ole samoja oikeuksia kuin heteroilla pitääkö sitä oikeen hieroa meidän naamaan antamalla meidän liitolle nimi rekisteröity parisuhde. Ai te haluatte mennä naimisiin? No voidaan me laittaa teidän nimet tämmöseen homo-rekisteriin. Ja onhan tää hyvä meille heteroillekin niin osataan heti teidät kaikista papereista tunnistaa niiksi. Mun aivot ei vaan millään voi ymmärtää miksi kahden samaa sukupuolta olevan siviilivihkimisen lopputulos ei ole avioliitto niinkuin heteroilla. No moni varmasti ajattelee, että onko sillä nimityksellä nyt niin väliä kunhan vaan oikeudet saadaan tasa-arvoisiksi. On sillä!

Tasa-arvoisen avoiliittolain puuttuminen Suomen kaltaisesta maasta on järkyttävää. Jos me ei olla enää rikollisia tai sairaita niin miten perustelette sen, ettei meillä ole kuitenkaan samoja ihmisoikeuksia kuin muilla?

No jos kuitenkin rakastamani ihmisen kanssa haluan yhteisen lapsen saada, olkoon sitä tasarvoista avoiliittolakia tai ei, niin naimisiin meidän on mentävä. Minä toivon sydämeni pohjasta, että tasa-arvoinen avioliittolaki on jo voimassa silloin kun maistraattiin marssimme mutta ei sitä kuitenkaan jäädä odottelemaankaan. Jonkinlaiset pienehköt ja hyvin erilaiset hääjuhlat on siis tulossa muutaman vuoden sisällä. Huh huh!

torstai 9. tammikuuta 2014

Pitkä odotus=hyvin aikaa valmistautua?

Kaksi vuotta lasta haluavalle voi olla pitkä aika odottaa, varsinkin kun takuuta raskautumisesta ei silti ole. Pahimmassa tapauksessa vaivalla säästetyt rahat hupenevat hoidoissa eikä vauvaa vaan kuulu. Toisaalta voihan käydä niinkin onnellisesti, että pamahdan paksuksi ensimmäisestä inseminaatiosta ja säästettyä rahaa jää reilusti vauvahankintoihin. Näiden kahden ääripään välillä aivoni poukkoilevat tuon tuostakin ja tunteet vaihtelevat pelosta toiveikkuuteen. Liian pitkälle haaveiluun en uskalla uppoutua mutta yritän varautua pahimpaan. Alitajuntani sitä ei vaan ole tajunnut ja harvasen yö näenkin vauvaunia (unissani meillä on ensimmäisellä yrityksellä alkunsa saanut poikavauva, joka heti syntyessään pitää päätään ylhäällä ja katselee ympärilleen hyvin uteliaasti :D ).

 Jotta en ihan eksyisi hyödyttömään haaveiluun ja jossitteluun niin olen päättänyt tehdä tässä (max) kahden vuoden aikana jotain hyödyllistä. Jotain joka (toivottavasti) auttaa valmistautumaan myös raskauteen, äitiyteen ja sateenkaarivanhemmuuteen sekä ehkä myös pettymyksiin ja pitkään odottamiseen. Tässä vähän alustavaa listaa asioista mihin aion kiinnittää erityistä huomiota :

Oma fyysinen terveys:
- pysyvästi terveelliset ruokailutottumukset ja liikunta
-> painon pudotus. Noin 10kg
- perussairauteni (psoriasis) mahdollisimman hyvä hoito. Lääkitysvaihtoehtojen kartottaminen (tällä hetkellä biologinen lääkitys jota ei raskausaikana tai imettäessä voi käyttää) ja lääkärin kanssa perusteellisesti keskusteleminen liittyen sairauteeni ja lapsen saamiseen.
- omaan kiertoon ja ovulaatioon tutustuminen, gynekologilla käynti,

Henkinen hyvinvointi:
- parisuhteesta hyvää huolta pitäminen
- muut sosiaaliset suhteet
- muidenkin kun vauvajuttujen tekeminen ja ajattelu!!!

Taloudellisen tilanteen paraneminen:
- aktiivinen työtilaisuuksien etsiminen
- opiskelupaikan haku
- omalla alalla kehittyminen
- turhien menojen karsiminen!

Tiedon lisääminen:
osallistuminen sateenkaariperheiden perhevalmennukseen
itseopiskelu (esim. sateenkaarivanhemmudesta, keinohedelmöittämisestä, perheen sisäisestä adoptiosta, ym mistä asiaan liittyvästä nyt satunkin innostumaan :D )

Varmasti monia muitakin asioita tulee vielä myöhemmin mieleen mutta tässä nyt yhdellä istumalla muistetut. Jos mahdollisille lukijoille tulee mieleen muita mahdollisia asioita joiden tekeminen saattaisi valmistaa tulevaan niin ehdotuksia otetaan riemulla vastaan!

Nyt toteuttamaan sekä omasta fyysestä kunnosta että parisuhteesta huolta pitämista ja lenkille! :)




keskiviikko 8. tammikuuta 2014

odotuksen odottamisen alku

Muutama kuukausi sitten teimme avopuolisoni kanssa päätöksen pyrkiä kohti perheytymistä. Pienen tiedonhankinnan ja muutaman yksinkertaisen laskutoimituksen jälkeen päädyimme siihen, että raskautumisen yrittäminen alkaa viimeistään lokakuussa 2015. Tiedonhankinta ja laskutoimitukset tarkoittavat meidän tapauksessamme tietysti sitä kuinka paljon rahaa pitää olla säästössä ennen kun klinikalle kannattaa edes mennä ja kuinka kauan sen rahasumman säästämisessä enintään menee. Samalla kun huhkimme rahan säästämisen kanssa valmistaudumme sekä henkisesti että fyysisesti raskauteen ja lapsen tuloon.

Olen nämä pari kuukautta lukenut erittäin aktiivisesti muutamia sateenkaariperheblogeja (tai oikeastaan kaikkia mitä olen löytänyt!) ja paria muutakin ja saanut erittäin paljon tietoa, vertaistukea, viihdytystä ja on ollut ihanaa myötäelää lapsen yrittämisen monia vaiheita. He ispiroivat minuakin aloittamaan oman blogin johon voin purkaa tuntemuksiani ja kirjoittaa muistiin ajatuksiani. Kiitos siis kaikille seuraamilleni bloggaajille.

Ensikerralla lisää juttua, nyt töihin!